Hakutulokset
- Näytetään 1 - 49 / 49
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6663-9
https://www.utupub.fi/bitstrea...Tolvanen.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
https://www.utupub.fi/bitstrea...n-Errata.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
The study focuses on comparative analyses of institutional texts on pensions published in Swedish and Finnish in Finland and Swedish and Finnish in Sweden. The data consists of texts that have been published online by pension authorities, the Finnish social security institution Kansaneläkelaitos (Swedish: Folkpensionsanstalten) and the Swedish pensions agency Pensionsmyndigheten (Finnish: Eläkevirasto). The data consists of four groups of texts: Finnish, Finland-Swedish, Swedish and Sweden-Finnish texts from 2012. The aim of the study is to examine the similarities and differences between the texts and to discuss different factors that can explain the differences and similarities. The main research method is text analysis based on systemic-functional linguistics. Lexicogrammatical features in the texts and differences between them are studied both quantitatively and qualitatively. In addition, the study focuses on some non-linguistic features, such as the extent and graphic design of the texts. The different contexts of the texts are also examined. The production of the analyzed data is studied with a survey. The results of the study show that the texts published in Finland and Sweden represent two similar registers that belong to two different cultural contexts. The official statuses of the languages in question affect the non-linguistic features of the texts. The Finnish and Finland-Swedish texts are similar in extent and content. The Swedish texts are extensive, but the Sweden-Finnish texts are significantly shorter. Both the Finland-Swedish and the Sweden-Finnish texts are translations. Furthermore, there are several linguistic differences between the texts. In the Finnish and Finland-Swedish texts, the authority of the institution paying out pensions is explicitly expressed with several lexicogrammatical features, whereas in the Swedish and Sweden-Finnish texts it is played down. The Finnish and Finland-Swedish texts also construe the reader of the text as a passive receiver more often than the texts published in Sweden. The results support the notion that the language used by the public authorities has become substantially more informal in Sweden than in Finland. However, there seems to be a shift towards a more informal language even in the texts published in Finland. For example, the direct address of the reader with a second person singular is consistently used even in the Finnish and Finland-Swedish texts.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201218101405
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Pro gradu -tutkielmani lähtökohtana on kiinnostus sosiaalisia valtasuhteita ja kaunokirjallisuudessa esitettyjä etnisten vähemmistöjen kuvauksia kohtaan. Kohdeteoksenani on Susanna Alakosken esikoisromaani Svinalängorna (2006), joka kertoo Ruotsiin muuttaneen suomalaisperheen elämästä 1960–1970-luvulla. Romaani kuvaa perheen arkea, johon liittyvät olennaisesti suomalaisten asema Ruotsissa, köyhyys, naisten asema yhteiskunnassa ja perheessä sekä vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö. Keskityn tutkielmassani Ruotsissa asuvan suomalaisvähemmistön kuvaukseen ja selvitän, miten kansallisuuteen, etnisyyteen, luokkaan, sukupuoleen ja ikään kytkeytyvät valtasuhteet määrittävät henkilöhahmojen asemaa yhteisössä. Pohdin, miten tällaisia sosiaalisesti tuotettuja valtasuhteita yhtäältä ylläpidetään ja toistetaan, sekä toisaalta kyseenalaistetaan ja pyritään purkamaan romaanissa. Koska kansallisuus, etnisyys, luokka, sukupuoli ja perhe ovat vahvasti tunteisiin liittyviä ilmiöitä, tarkastelen myös, millaisia tunteita näihin liittyy, ja miten tunteet omalta osaltaan kytkeytyvät valtasuhteisiin. Hyödynnän työssäni intersektionaalista lähestymistapaa, jolle on tyypillistä identiteettejä ja eroja tuottavien tekijöiden limittyneisyyden tarkastelu. Intersektionaalisuus on ollut nouseva suuntaus viime vuosien feministisessä ja jälkikoloniaalisessa kirjallisuudentutkimuksessa. Se suuntaa huomion identiteettejä tuottaviin luokitteluihin, kuten sukupuoleen, luokkaan, etnisyyteen, seksuaalisuuteen, uskontoon, ”rotuun”, ikään ja terveyteen sekä niiden välisten suhteiden tarkasteluun pyrkien stereotyyppisten käsitysten ja valta-asetelmien purkamiseen. Tutkielmani vahvistaa käsitystä siitä, että yksilöiden asema yhteisössä on monien tekijöiden summa. Työni tuo esille konkreettisia tilanteita, joista näkyy intersektionaalisten valtasuhteiden laajat vaikutukset yksilöiden asemaan sekä julkisessa että yksityisessä elämässä. Lisäksi tutkielmani osoittaa, että Alakosken Svinälängorna on merkittävä ulkosuomalaisen vähemmistön kuvaus, joka paitsi tarjoaa alistetussa asemassa olevalle yhteisölle ja yksilöille tilan kertoa tarinansa ja tulla nähdyksi, myös avartaa lukijoiden ajattelutapoja moninaisista identiteeteistä. Näin ollen kirjallisuus, erityisesti Svinalängornan kaltaiset teokset, ovat toimijoita, joilla ympäröivää yhteiskuntaa voidaan pyrkiä muuttamaan taiteen keinoin.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018050723624
https://www.utupub.fi/bitstrea...progradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Suomalaisten ruotsin kielitaidon heikentyminen ja motivaation lasku ovat herättäneet huolen toisen kotimaisen kielen tulevaisuudesta. Samaan aikaan julkisuudessa keskustellaan ruotsin kielen opiskelun pakollisuuden poistamisesta. Vas-tatakseen näihin haasteisiin Opetushallitus päätti uudistaa ruotsin kielen opetusta varhentamalla sen aloitusajankohtaa seitsemänneltä luokalta kuudennelle luokalle. Uudistus, jonka tavoitteena oli muuttaa myönteisemmiksi oppilaiden asen-teita ruotsin kieltä kohtaan, astui voimaan syksyllä 2016 käyttöön otettujen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden myötä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää syksyllä 2016 B1-ruotsin opiskelun aloittaneiden kuudesluokkalaisten motivaatiota ja asenteita ruotsin opiskeluun lukuvuoden lopussa sitä lähes vuoden opiskeltuaan. Koska aiemmat tutkimukset viittaavat motivaation ja asenteiden laskuun oppilaan siirtyessä luokka-asteelta toiselle, haluttiin kuudesluokkalaisten suhtautumisen lisäksi selvittää myös yhdeksäsluokkalaisten motivaatiota ja asenteita ruotsin opiskeluun. Niin ikään tut-kittiin oppilaiden suhtautumista ruotsin opiskelussa käytettäviin työtapoihin, ja tarkasteltiin sukupuolten välisiä eroja. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella yhteensä 146 varsinaissuomalaiselta oppilaalta. Aineisto käsiteltiin pääosin määrällisin menetelmin, mutta myös laadullista menetelmää hyödynnettiin avointen vastausten analyysissä. Tulosten mukaan sekä kuudes- että yhdeksäsluokkalaisten suhtautuminen ruotsin opiskeluun oli enimmäkseen neutraalia tai myönteistä. Molemmilla luokka-asteilla, erityisesti yhdeksännellä luokalla, asenteet olivat hieman motivaatiota kielteisempiä. Kuudesluokkalaiset näyttäisivätkin suhtautuvan ruotsin opiskeluun hieman yhdeksäsluokkalaisia myönteisemmin. Kummallakin luokka-asteella eniten motivoivat hyvän arvosanan saaminen sekä muut ulkoiset hyödyt. Niin kuudennella kuin yhdeksännelläkin luokalla tytöt suhtautuivat ruotsin opiskeluun poikia myönteisemmin, ja sukupuolesta ja iästä riippumatta ruotsinkielisten videoi-den katselu koettiin mielekkäimmäksi työtavaksi. Tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että kiivaasta julkisesta keskustelusta huolimatta koulussa ruotsia opiskelevat suhtautuvat kieleen suhteellisen myönteisesti. Etenkin asenteissa olisi kuitenkin parantamisen varaa, joten kou-luissa tulisi ehkä jatkossa panostaa entistäkin enemmän ruotsin kielen ja ruotsalaisen kulttuurin kiinnostavaksi tekemiseen.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023031331411
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Vuoden 2020 loppupuolelta alkaen termillä Ruotsin tie alettiin suomalaisessa keskustelussa viitata enenevissä määrin kulkuväylän sijaan tietyntyyppiseen Ruotsissa tapahtuneeseen negatiiviseksi miellettyyn kehityskulkuun, jonka ei haluttu tapahtuvan Suomessa. Termin merkityssisältö ei kuitenkaan ollut tarkkarajainen ja keskustelijat vaikuttivat puhuvan osittain eri ilmiöistä. Tämä tutkimus pyrki selvittämään minkälainen merkityssisältö eduskunnassa esitetyissä puheenvuoroissa syksyn 2020 ja 2022 välillä annetiin Ruotsin tielle ja taustoittavasti tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, ketkä Ruotsin tiehen viittasivat ja missä yhteyksissä sekä vertaillaan sitä, miten Ruotsin tielle annettu merkitys suhteutuu tilastoihin, tutkimuksiin sekä moraalipaniikkiin. Tutkimuksen aineistona toimivat eduskunnassa Ruotsin tiestä esitetyt puheenvuorot, joita esitettiin tarkastelujaksolla 82. Ruotsin tietä käsitteleväksi puheenvuoroksi laskettiin suoraan sanaparin Ruotsin tiehen sisältävät puheenvuorot sekä osa sellaisista puheenvuoroista, jotka sisälsivät hakusanan ruots* tai länsinaap*. Aineistoa analysoitiin teemoittelemalla. Tämän jälkeen teemojen avulla havaittua kokonaismerkitystä tarkasteltiin suhteessa tilastoihin, toiseuttamiseen ja moraalipaniikkiin. Tutkimuksessa havaittiin, että 79 % aineiston puheenvuoroista oli perussuomalaisten ja kokoomuksen esittämiä. Ruotsin tiestä puhuttaessa viitattiin seitsemään yläteemaan, jotka olivat maahanmuutto, laiton toiminta, eriytyminen, jengiytyminen, lapset ja nuoret, pääkaupunkiseutu sekä talous. Teemojen, viittausyhteyksien, tilastojen, tutkimuksen ja moraalipaniikin kautta muodostuva Ruotsin tien kokonaismerkitys viittasi siihen, että Ruotsin tie on poliittisesti värittynyt huoli.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe201310216764
https://www.utupub.fi/bitstrea...almi2013.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tämä tutkielman aiheena ovat etunimet suomalaisten almanakkojen nimipäiväkalentereissa. Aineisto muodostuu vuosien 1900, 1929 ja 2010 suomen- ja ruotsinkielisten nimipäiväkalentereiden nimistä. Tavoitteena on selvittää, miten suomen- ja ruotsinkielisten nimipäiväkalenterien nimet eroavat toisistaan ja miten nimistöt ovat muuttuneet vuosien 1900 ja 2010 välisenä aikana. Aineisto luokitellaan neljään eri ryhmään: omaperäisiin suomalaisiin, kirjoitusasultaan suomalaistettuihin, rakenteeltaan suomalaistettuihin ja vierasasuisiin nimiin. Osa nimistä on monitulkintaisia, eli ne voidaan sijoittaa useampaan kuin yhteen ryhmään, ja osa nimistä jää alkuperänsä epäselvyyden vuoksi kokonaan ryhmien ulkopuolelle. Luokittelu tapahtuu nimien etymologiasta kertovien teosten avulla.Tärkeimmät lähteet ovat Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön (2007), Etunimet (2005), Suuri etunimikirja (2004), Förnamn i Sverige. Kortfattad namnlexikon (2004), Dagens namn (2000) ja Svenska förnamn. Kortfattat namnlexikon (1979). Tulokset osoittavat, että nimiryhmien suhteet vaihtelevat ajankohdan ja nimipäiväkalenterin kielen mukaan. Vuoden 1900 suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa on vielä runsaasti vanhoja, vierasasuisia nimiä, mutta toisaalta suuri määrä suomalaistettuja nimiä erottaa suomenkielisen nimipäiväkalenterin ruotsinkielisestä. Tämän vuoden nimipäiväkalentereissa on kuitenkin eniten samassa asussa olevia nimiä. Vuoden 1929 suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa suurin osa vierasasuisista nimistä korvautuu suomalaistetuilla ja omaperäisillä nimillä. Ruotsinkielisen nimipäiväkalenterin nimistä muutamat ovat omaperäisiä suomalaisia tai suomalaistettuja, mutta suurin osa on vierasasuisia, koska myös suosituiksi tulleet skandinaaviset nimet kuuluvat vierasasuisten ryhmään. Nimipäiväkalenterien nimet eroavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin vuonna 1900. Vuoden 2010 suomenkielisessä nimipäiväkalenterissa vierasasuisten nimien osuus kasvaa, mutta on kuitenkin pienempi kuin omaperäisten suomalaisten nimien osuus ja suurimmaksi ryhmäksi yltävän rakenteeltaan suomalaistettujen nimien osuus. Myös monitulkintaisten nimien määrä kasvaa. Nimipäiväkalentereiden erot tasoittuvat hieman, mutta samassa asussa olevia nimiä on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin vuonna 1900. Suomen- ja ruotsinkielisten nimipäiväkalenterien laajimmat nimiperheet pohjautuvat paljolti samoihin nimiin, jotka ovat vanhoja ja yleisiä pyhimysnimiä. Nimiperheet kasvavat voimakkaasti tarkasteltuna ajanjaksona. Ruotsinkielisen nimipäiväkalenterin nimiperheet ovat kuitenkin suppeampia kuin suomenkielisen nimipäiväkalenterin nimiperheet. Suomenkielisen nimipäiväkalenterin nimiperheissä on paljon rakenteeltaan suomalaistettuja ja vierasasuisia jäseniä. Tulokset vahvistavat, että suomalaisten nimipäiväkalenterien nimissä heijastuvat eri aikakausien arvot ja aatteet, kuten kristillisyys, kansallisuusaate ja kansainvälisyyden sekä yksilöllisyyden arvostus.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022062349169
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Kaksikielisyys on yleistä, ja arvioiden mukaan jopa kolmannes maailman väestöstä puhuu päivittäin kahta tai useampaa kieltä. Suomessa on kaksi kansalliskieltä, ja suomalaisista noin 5 prosenttia puhuu ruotsia äidinkielenään. Kokonaisuudessaan kaksikielisyys on kasvava ilmiö – äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvien lasten määrä on viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvanut huomattavasti, ja kaksikielisten lasten määrä myös puheterapiavastaanotoilla on kasvusuunnassa. Sanaston eroista yksi- ja kaksikielisten välillä on kuitenkin melko vähän tutkimusta, varsinkin suomen ja ruotsin osalta. Yksi- ja kaksikielisten käyttämän sanaston eroista saatavaa tietoa voitaisiinkin hyödyntää esimerkiksi puheterapeuttista arviointia tai kuntoutusta suunniteltaessa. Lisäksi tietoa voitaisiin käyttää puheen sujuvuuden tutkimuksessa, sillä puhuja saattaa käyttää itselleen helpompia sanoja sujumattomuuksia aiheuttavien sanojen sijasta, ja siksi sujumattomuuksien määrän lisäksi olisi hyvä huomioida käytetyn sanaston yleisyys ja monipuolisuus. Tämän pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko yksikielisten suomea puhuvien ja samanaikaisesti kaksikielisten suomea ja ruotsia puhuvien suomalaislasten sanaston monipuolisuudessa sekä käytettyjen sanojen yleisyydessä eroja, ja jos on, millaisia. Tämä tutkimus on osa Speech disfluencies in bilingual speakers (Sibils) -tutkimusprojektia, jossa tarkastellaan yksi- ja kaksikielisten lasten puheen sujumattomuuksia. Tutkimus toteutettiin vertailemalla 24 yksikielistä ja 20 kaksikielistä 6‒11-vuotiasta lasta. Tutkittavia pyydettiin kertomaan tarina kuvakirjan kuvien pohjalta. Tarinoissa käytetyn sanaston monipuolisuutta tarkasteltiin Guiraudin indeksin sekä edistyneen Guiraudin indeksin avulla, ja sanojen yleisyyttä tutkittiin tarkastelemalla tarinoissa esiintyneiden sanojen esiintymistiheyksiä korpuksessa. Tutkimuksen tulosten perusteella yksikieliset lapset käyttivät merkitsevästi enemmän harvinaisia sanoja kuin kaksikieliset, ja kaksikieliset käyttivät merkitsevästi enemmän yleisiä sanoja kuin yksikieliset. Yksi- ja kaksikielisten lasten käyttämien sanastojen monipuolisuudessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Suomen kielen hyvä taitotaso kaksikielisten suomea ja ruotsia puhuvien suomalaisten keskuudessa saattaa vaikuttaa siihen, että sanaston monipuolisuudessa ei ollut eroja, mutta erot suomenkielisen syötteen määrässä saattavat silti vaikuttaa sanaston yleisyyden osalta löytyneihin eroihin.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001304022
https://www.utupub.fi/bitstrea...83%c2%b6.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tutkielmassa tarkastellaan Venäjän ja Saksan välille rakennetusta Nord Stream -kaasuputkesta Suomen ja Ruotsin parlamenteissa vuosina 2006-2010 käytyjä keskusteluita turvallisuuden näkökulmasta. Vuosina 2010-2012 rakennettu osin venäläistaustainen Nord Stream -kaasuputki herätti runsaasti keskustelua Euroopan eri maissa. Kaasuputken reitti kulki Suomen ja Ruotsin talousalueiden kautta, mikä edellytti maiden myöntämää lupaa kaasuputken rakentamiseksi. Nord Stream -hankkeesta keskusteltiin osin tämän vuoksi myös Suomen ja Ruotsin parlamenteissa. Tarkastelen tutkielmassani, miten Nord Stream -kaasuputki nähtiin turvallisuuden näkökulmasta maiden parlamenteissa kuulluissa puheenvuoroissa. Analysoin tutkimuksessani hankkeeseen liitettyjä eri turvallisuuden teemoja sekä eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä maiden välillä. Suomen ja Ruotsin parlamenteissa vuosina 2006-2010 käydyt täysistuntokeskustelut toimivat tutkielmani primaariaineistona. Aineiston analysoinnissa ja tarkastelussa on hyödynnetty laadullista sisällönanalyysiä sekä vertailevaa tutkimusperinnettä. Turvallisuus toimii sen sijaan tutkielman laajempana viitekehyksenä, jonka kautta täysistuntokeskusteluita on tarkasteltu. Tutkimukseni osoittaa, että Nord Stream -kaasuputken turvallisuusvaikutuksista Suomessa ja Ruotsissa käydyt keskustelut poikkesivat selvästi toisistaan. Nord Stream oli Ruotsin valtiopäivillä kuulluissa puheenvuoroissa hanke, jonka arvioitiin vaikuttavan pääasiassa kielteisesti turvallisuuteen sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan että ympäristöturvallisuuden näkökulmasta. Suomessa hankkeesta käyty keskustelu oli sen sijaan jakautuneempaa. Kaasuputkeen myönnettiin liittyvän ympäristöuhkia, mutta toisaalta hankkeen katsottiin vähentävän Euroopan hiilidioksidipäästöjä. Selvin ristiriita oli turvallisuuspolitiikassa, jossa osa suomalaisista katsoi kaasuputken lisäävän Venäjän laivaston läsnäoloa Itämerellä, kun taas toisille kaasuputki oli rauhanprojekti. Nord Stream oli siis hanke, jolla katsottiin olevan sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia Itämeren alueen turvallisuuteen.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003047289
https://www.utupub.fi/bitstrea...83%c2%b6.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Tutkielman aiheena on mielipiteet koskien valtion roolia ilmastonmuutoksen hidastamisessa Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, onko Suomen ja Ruotsin välillä eroja suhtautumisessa valtion ilmastotoimiin sekä selittävätkö intressit, riskit ja ideologia mielipiteitä valtion roolista ilmastonmuutoksen hidastajana. Tutkimusaineistona käytettiin European Social Survey (ESS) aineistoa vuodelta 2016, johon ensimmäistä kertaa kehitettiin kysymysmoduuli mittaamaan kansalaisten mielipiteitä ilmastonmuutoksesta. Aineisto on kvantitatiivinen haastattelututkimus. Tutkimuksessa menetelminä käytettiin ristiintaulukointia sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysia. Sekä maiden että yksilötason selittävien tekijöiden osalta erot kansalaisten suhtautumisessa valtion ilmastotoimiin riippuivat siitä, miten mielipiteitä mitattiin. Valtion ilmastotoimet, jotka ovat suoremmin omakustanteisia, eivät saaneet kansalaisilta yhtä paljon kannatusta kuin ilmastoteko, jota tuettaisiin julkisin varoin. Ideologia osoittautui merkittäväksi mielipiteitä selittäväksi tekijäksi, kun taas intressit ja riskit selittävät mielipiteitä valtion ilmastotoimista vain osittain tai eivät lainkaan. Tutkimus osoitti, että suomalaisten ja ruotsalaisten suhtautuminen valtion ilmastotoimiin vaihtelee selvästi toimenpiteestä riippuen. Aihetta tulisi jatkossa tutkia enemmän eri näkökulmien avulla, jotta saataisiin kattavampi ja monipuolisempi kuva niistä valtion ilmastotoimista, joita kansalaiset kannattavat ja vastustavat.
https://www.utupub.fi/bitstrea...9seppala.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
https://www.utupub.fi/bitstrea...-09-2009.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
1500-luvun verotuksen tutkiminen avaa näkökulman, ei vain kruunun ja talonpojan talouteen, vaan koko sen ajan yhteiskunnan ymmärtämiseen. Suvianna Seppälän tutkimuksessa tarkastellaan ensimmäistä kertaa kymmenen läänin ja yli 100 pitäjän osalta veronkannon periaatteita ja käytäntöä. Tutkimuksessa keskitytään suomalaisiin verotalonpoikiin ja heidän asemaansa osana Ruotsin kruununtaloutta. Mitä veronkantoyksiköitä käytettiin ja millä tuotteilla vero kruunulle maksettiin? 1600-luvun alussa tapahtuneet muutokset pysyivät maaverotuksen pohjana aina 1840-luvulle asti. Veronkantoyksiköiden ja verotuotteiden alueellinen vaihtelu tulee havainnollisesti esille tutkimuksen lukuisissa kartoissa. Elinkeinot ja asutushistoria heijastuivat selvästi verotukseen. Talonpojilla oli myös itsellään mahdollisuus vaikuttaa käytännön veronmaksuun. Käytännössä veroa maksettiin viime kädessä niillä tuotteilla, mitä talonpoikaistaloudesta löytyi.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2015112620475
https://www.utupub.fi/bitstrea...inen_LIS.pdf (Turun yliopisto - Utupubin lisensiaatintyöt)
Mäkinen, Riitta Pohjola vai Baltia? Suomalaisten pan-identifioituminen 1920-1930 -luvuilla kansalaisyhteistyön valossa. 249 s. + liite 9 s. Lisensiaatintutkimus, Turun yliopisto, Poliittisen historian laitos 5.2.2015 ____________________ Iskulause ”Suomi kuuluu Pohjolaan” ilmaisee kuulumisen tunnetta, jota voi kutsua pan- identifikaatioksi. Suomalaisten identifioituminen pohjoismaalaisiksi on ollut selvää toisesta maailmansodasta lähtien, mutta ei aikaisempina vuosikymmeninä. Nuoren itsenäisen Suomen ulkosuhteiden historia on tutkittu tarkoin valtiojohdon kannalta, mutta kansalaistaso on jäänyt toistaiseksi vähälle. Tässä tutkimuksessa fokuksessa ovat kansalaisten kokemukset läntisistä (Skandinavia) ja eteläisistä (Baltia) naapurisuhteista, sekä kontakteista Unkariin. Havaintoja tutkitaan kansalaistoiminnan ulkomaanvaihdon kuvauksista. Nationalismitutkimuksessa etsitään usein yhteenkuuluvuuden konstruointia, mutta tässä tutkimuksessa yhteenkuuluvuuden tai sen puutteen kokemuksia ja ilmaisua kontaktitilanteissa, joiden ensisijainen tarkoitus on järjestön tai muun kansalaistoiminnan omien tavoitteiden toteuttaminen. Pääaineistona on kolmen sanomalehden vuosikerrat 1922, 1930 ja 1930 sekä joukko erityyppisten järjestöjen lehtiä 1920–1939 (tai ilmestyneet vuosikerrat). Lisäaineistoina on mm. muutamia muita lehtivuosikertoja, matkakuvauksia sekä digitoiduista aineistoista tavoitettuja lehtikirjoituksia. Ilmeni, että suomalaisten pohjoismaisuus oli 1920-luvulla lähinnä ruotsin- ja kaksikielisen sivistyneistön varassa. Muiden kontakteja rasitti läntinen näkemys suomenkielisten ”eriverisyydestä”, jopa alempirotuisuudesta. Etelänaapureiden kanssa taas koettiin poliittisesta asemasta johtuvaa yhteenkuuluvuutta. Viron kanssa käynnistyi yhteistyötä, jota tuki auttava kielellinen yhteys. Epämääräisyydestään huolimatta skandinavismia kansanomaisempi heimoaate sai paljon kannatusta suomenkielisessä keskiluokan järjestökentässä. Aatteella oli siis ”matalampi” ilmentymänsä tunnetumman voimapoliittisen painotuksen rinnalla. 1930-luvun jälkipuoliskolla pohjoismainen yhteistyö lisääntyi nopeasti ja näyttäytyi luontevana sitä aiemmin vierastaneissakin järjestöissä. Syynä oli ennen kaikkea uhkaava kansainvälispoliittinen tilanne, mutta tulkitsen, että muutoksen mahdollistivat uudet rotujaottelut, joissa suomalaisten ”toiseus” kumottiin. Lisäksi valtiovallan Pohjoismainen julistus otettiin Suomessa suorastaan kansalaisvelvollisuutena. Tutkimus tuotti kaksi sivutulosta: Aineistot eivät lainkaan tue tavanomaista käsitystä suomalaisten sotien välisen ajan ”sisäänpäinkään käpertymisestä”. Toisekseen tutkimuskirjallisuudessa yleisesti paheksuttu aitosuomalaisten ”kiihkoilu” saa ymmärtävää selitystä. Asiasanat: Alueellinen yhteistyö, identiteettipolitiikka, Itämeren alue, Suomi
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe201701201207
https://www.utupub.fi/bitstrea...linaYana.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Pro gradu -tutkielmani tarkoitus on tutkia suomalaisten yliluonnollisia olentoja ja niiden nimitysten alkuperää. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat: Mihin yliluonnollisiin olentoihin Suomen kansa uskoi muinaisuskon ja vanhimman kansanuskon aikaan? Millaisia nämä olennot olivat kansan uskomuksissa ja uskomustarinoissa? Ja mikä on näiden olentojen nimityksien etymologia? Tutkimukseni sijoittuu muinais- ja kansanuskon ja etymologisen tutkimuksen rajalle. Olen kerännyt suomalaisten yliluonnollisten olentojen nimitykset Lauri Simonsuuren kokoomateoksesta Myytillisiä tarinoita. Teos sisältää melkein 900 uskomustarinaa. Uskomustarinoiden, muinais- ja kansanuskon teoreettisten lähteiden, etymologisten sanakirjojen ja muiden lähteiden perusteella olen laatinut kuvaukset jokaisesta olennosta. Kerron näissä kuvauksissa uskomuksista, jotka liittyvät olentoon, nimitysten alkuperästä ja pohdin olentojen ja joidenkin nimitysten alkuperää ja kulttuurikerrostumaa, johon olento kuuluu. Olen sijoittanut kaikki nämä tiedot tiivistettyinä taulukkoon (liite 1). Taulukon perusteella olen laskenut eri kriteerien kannalta olentojen ja nimitysten määrän. Tutkimukseni tulos on yhtenäinen kuva suomalaisten uskomustarinoiden yliluonnollisista olennoista ja niiden nimityksien alkuperästä. Nimityksiä on yli kaksinkertainen määrä olentoihin verrattuna. Kaikista olennoista haltijoita on eniten. Haltijoilla, kummittelevilla olennoilla, jättiläisillä, maahisilla ja paholaisella on eniten nimityksiä. Kaikista nimityksistä yhdyssanoja on eniten. Jakamattomia sanoja, johdoksia ja sanaliittoja on myös aika paljon. Nimityksiä, jotka sisältävät vierasperäisen elementin, on vähemmän kuin omaperäisiä nimityksiä, ja täysin vierasperäisiä nimityksiä on vähän. Vierasperäisten nimitysten joukossa on eniten lainoja ruotsista. Suurin osa yliluonnollisten olentojen nimityksistä syntyi myöhäiskantasuomalaisena aikana tai sen jälkeen. Eniten olentoja liittyy maanviljelyskulttuurin aikaan. Olentojen joukossa on paljon kansainvälisiä olentoja. Joidenkin nimityksien alkuperä on tuntematon tai kiistanalainen, mikä luo mahdollisuuksia jatkaa aiheen tutkimista. Tämän lisäksi on mahdollista tutkia naapuri- ja sukukansojen yliluonnollisia olentoja ja niiden nimityksiä ja vertailla tuloksia tutkimukseni tuloksiin. Tällainen vertailu voi esimerkiksi paljastaa joitakin käännöslainoja.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe202201132204
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee kaksikielisten kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia kaksikielisyyteen liittyen. Tutkielmassani kysytään, miten sosiaalityöntekijät merkityksellistävät ruotsinkielisten asiakkaiden kielellisten oikeuksien toteutumista lastensuojelussa ja mitä merkityksiä sosiaalityöntekijät antavat kielelle asiakastyössään. Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, jonka kansalliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Ruotsinkielisen väestön kielellisistä oikeuksista on säädetty laissa ja laki takaa oikeuden oman kielen käyttöön valtion ja kaksikielisten kuntien viranomaisissa. Käytännössä lain toteutuksessa ja ruotsinkielisten palveluiden saannissa on kuitenkin haasteita. Tässä tutkielmassa tavoitteena on tarkastella kielen merkitystä lastensuojeluviranomaisessa. Tutkielmassani kieli ja sen merkityksellisyys näyttelevät siten merkittävää osaa ja siksi lähestynkin tutkielmassani kielen merkitystä lastensuojelussa sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä käsin. Tutkielmani aineisto koostuu kuudesta länsisuomalaisten kaksikielisten kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden haastatteluista, jotka toteutin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Aineiston analyysini pohjautuu sisällönanalyysin keinoin tehtyyn teemoitteluun, jonka perusteella olen pyrkinyt tunnistamaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden puheessa kielelle antamia merkityksiä. Tutkielmani tuloksissa esitetään, että lastensuojelun sosiaalityöntekijät antavat kielelle keskeisen merkityksen työssään, mutta eivät yhtä suurta merkitystä joka tilanteessa. Kielen nähdään kuitenkin olevan asiakkaan perustuslaillinen oikeus. Kieli koetaan sosiaalityöntekijöiden keskuudessa tärkeänä vuorovaikutusvälineenä ja keskeisenä asiakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta. Tutkielman johtopäätöksenä ja keskeisinä tekijöinä sosiaalityöntekijöiden merkitystenantojen taustalla nousivat niin sosiaalityöntekijän työhön liittyvä ammatillinen arvomaailma kuin yksittäisen työntekijän yksilöllinen arvomaailmakin.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe20231121148007
https://www.utupub.fi/bitstrea...progradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin kulttuurisia ja poliittisia syitä siihen, miksi Japani päätyi tukemaan Ahvenanmaan kysymyksen aikana Suomea Ruotsin sijaan. Ahvenanmaan kysymystä käsiteltiin Kansainliitossa 1921, jolloin järjestö päätti saarten kuuluvan autonomisena ja demilitarisoituna osaksi Suomea. Perehdyn tutkielmassani Ahvenanmaan kysymyksen käsittelyyn ja ratkaisuun Kansainliitossa, sekä suomalaisten, ruotsalaisten että japanilaisten toimiin kysymyksen aikana. Lisäksi tutkin niitä syitä, jotka edesauttoivat Japanin asettumista Suomen puolelle. Tähän kuuluvat Suomen ja Japanin varhaisten kulttuuristen ja poliittisten yhteyksien sekä Japanin ja Kansainliiton välisen historian tutkiminen. Perehdyn myös erityisesti G.J. Ramstedtin, Suomen Japanin-lähettilään, toimiin Japanissa Ahvenanmaan kysymyksen aikana. Tutkielmani lähdeaineisto koostuu Suomen Ulkoministeriön arkistoraporteista, muistelmista ja tutkimuskirjallisuudesta, joiden aiheina ovat Ahvenanmaan kysymys, Suomen ja Japanin väliset suhteet, Japanin toiminta Kansainliitossa sekä G.J. Ramstedtiin liittyvät tutkimukset. Metodologisesti lähestyn tutkielmani aihetta kvalitatiivisena tutkimuksena, jossa on sekä kulttuurihistorian- että poliittisen historian piirteitä. Tutkimukseni osoittaa, että Japanin tuki Suomelle johtui pitkälti Suomen sijainnista Neuvostoliiton vieressä. Niin kauan kuin Japanilla ei ollut diplomaattisia suhteita Neuvostoliittoon, se saattoi käyttää Suomea seuratakseen Neuvostoliiton tapahtumia. Japanin osuuteen Ahvenanmaan kysymyksessä vaikutti kuitenkin erityisesti myös Ramstedtin panos Suomen Japanin lähettiläänä. Hänen Japanin delegaatiolle kirjoittamansa muistio antoi japanilaisille tärkeää tietoa sille muuten melko tuntemattomasta aiheesta. Poliittisten toimien lisäksi Suomella oli yleisesti hyvä kuva Japanissa. Tätä edustivat suomalaisten lähetystötoiminta maassa, sekä aikalaisten käsitykset suomalaisten ja japanilaisten mahdollisesta kielisukulaisuudesta. Nämä kulttuuriset seikat edesauttoivat Japanin delegaation asettumista Suomen puolelle Ahvenanmaan kysymyksessä.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018070931491
https://www.utupub.fi/bitstrea...o%20Olli.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Suomessa on säädetty kolme ulkomaalaislakia – vuonna 1984, 1991 ja 2004. 1980luvun alussa maahanmuutto ja ulkomaalaisten määrä olivat Suomessa pieniä. Ensimmäinen ulkomaalaislaki meni eduskunnassa läpi ilman suurempia erimielisyyksiä. Maastamuutto oli maahanmuuttoa suurempaa ja siirtolaiset olivat pääasiassa suomalaisia paluumuuttajia etenkin Ruotsista. 1990-luvun alussa kylmä sota päättyi, Neuvostoliitto natisi liitoksistaan ja Suomi käänsi katsettaan länteen. Uuden ulkomaalaislain säätämisen kanssa samaan aikaan maahan saapui suuri joukko somalialaisia turvapaikanhakijoita. Lähes samaan aikaan alkoi talouslama, jota seurasi massatyöttömyys. Somalialaiset vaikuttivat merkittävästi ulkomaalaislaista eduskunnassa käytyyn keskusteluun. Lain tarkoituksena oli ulkomaalaisten oikeusturvan parantaminen, mutta keskustelua käytiin lopulta lähes yksinomaan pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. 2000-luvun alussa elettiin vahvaa talouden nousukautta, maahanmuutto ja ulkomaalaisten määrä olivat lisääntyneet huomattavasti ja työperäisestä maahanmuutosta työvoimapulan paikkaajana ja väestönkasvun turvaajana puhuttiin entistä enemmän. Ulkomaalaislainsäädäntöä haluttiin selkeyttää. Edelleen pakolaiset ja turvapaikanhakijat, sekä turvapaikkajärjestelmän väärinkäytökset puhuttivat kansanedustajia. Ulkomaalaislakiesityksistä eduskunnassa eri vuosikymmeninä käyty keskustelu kuvaa käsitystämme kansalaisuudesta ja suomalaisuudesta. Niiden kautta avautuu kuva pitkän aikavälin historiallisesta muutoksesta. Puheenvuoroista on luettavissa huoli kansallisen omaleimaisuutemme ja identiteettimme säilymisestä. Maahanmuuton lisääntyessä on samaan aikaan lisääntynyt suomalaisten elintapojen moninaisuus. Kansalaisuuden ja kansallisuuden raja on hämärtynyt, oikeusturva ja perusoikeudet on koettu tärkeiksi ulottaa kaikille, ei pelkästään syntyperäisille suomalaisille ja Suomen kansalaisille. Samalla on lisääntynyt puhe yhden oikeaksi koetun suomalaisuuden puolustamisesta.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-3951-0
https://www.utupub.fi/bitstrea...pin-alla.pdf (Turun yliopisto - Utupubin erillisteokset ja sarjat)
Käsillä oleva raportti on vuonna 2008 toteutetun 6.- ja 9.-luokkalaisten varsinaissuomalaisten lasten ja nuorten valtaa, vaikutusvaltaa, hyvinvointia ja osallisuutta laajasti selvittäneen tutkimushankkeen loppuraportti. Hanketta on rahoittanut Länsi-Suomen lääninhallitus ja sen on toteuttanut kokonaisuudessaan Turun yliopiston alaisuudessa toimiva Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus. Hankkeen vastuuhenkilönä toimi tutkimuskoordinaattori Leena Haanpää ja käytännön toteutuksesta hänen lisäkseen vastasivat tutkija Mervi Tiensuu-Tsiopoulos, amanuenssi Camilla Ehrs sekä tutkimusjohtaja Hanna Lagström.Tutkimusaineiston tilastollisesta käsittelystä vastasi statistikko Anne Kaljonen. Tutkimustietoa lasten ja nuorten elämästä tarvitaan niin päätöksenteon, lasten ja nuorten kanssa työtään tekevien toiminnan tueksi kuin lasten ja nuorten oman äänen esiin saamiseksi. On tärkeää saada tietoa siitä, miten nuoret kokevat siirtymävaiheet esimerkiksi alakoulusta yläkouluun tai yläkoulusta toisen asteen koulutukseen. Mitä muutoksia nuoressa ja hänen suhteissaan vanhempiin, ikätovereihin ja yhteiskuntaan tapahtuu nuoren edetessä koulutaipaleella? Onko muutos samanlaista tytöillä ja pojilla tai suomen- ja ruotsinkielisillä? Panostukset lasten ja nuorten elämään tässä hetkessä kantavat hedelmää tulevaisuuden aikuisten hyvinvoinnille. Perusta elämälle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, sillä elämäntavat, koulutuspäätökset ja sitä kautta aikuisuuden elämänura rakennetaan nuorena. Tämä Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksen raportti nostaa esille lasten ja nuorten oma äänen monilta elämänalueilta. Toistaiseksi suomalaisten nuorten aikuisten elämää laajasti kartoittavaa tutkimusta on tehty vielä vähän. Siksi Nuoret luupin alla -tutkimushanketta on tarkoitus jatkaa laajentamalla sitä toisen asteen oppilaitoksissa toteutettavaksi, sillä aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten äänen kuuleminen on myös tarpeen.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2014100645057
https://www.utupub.fi/bitstrea...progradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tutkia aikamuotojen käyttöä suomenkielisten lukiolaisten ruotsiksi kirjoittamissa kertomuksissa. Lukiolaisten tekstit on arvioitu yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen kielitaidon tasoasteikon mukaan, joten tutkimuksen päätavoitteena on vertailla eroja eri taitotasojen välillä. Tutkimuksessa mukana olevat taito-tasot ovat A1, A2 ja B1. Lisäksi tarkoituksena on vertailla suomalaisten lukiolaisten aikamuotojen käyttöä verrokkiryhmänä toimivien samanikäisten ruotsalaisten lukiolaisten aikamuotojen käyttöön. Edelleen analyysiosassa selvitetään, noudattavatko suomen- ja ruotsinkieliset lukiolaiset teksteissään tempusharmoniaa. Tutkimuksen materiaali on osa projektia Toisen kielen oppimisen polut (Topling). Tämän tutkielman materiaalina käytetään yhteensä 130 suomenkielisen lukiolaisen kirjoittamaa tarinaa sekä verrokkimateriaalina 31 ruotsalaisen lukiolaisen kirjoittamaa tarinaa. Suomenkielisten lukiolaisten kirjoitelmat on kerätty pitkittäistutkimuksena kahdessa osassa, ensimmäiset lukion kurssilla 1 tai 2 ja toiset kurssilla 3. Topling-projektin puitteissa kerätyt kirjoitelmat on arvioitu Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoasteikkojen mukaan. Tutkimusmetodit ovat pääasiassa kvantitatiivisia. Tulokset esitellään taulukoi-en muodossa frekvenssein ja prosentein. Lisäksi käytetään x²-testiä eri taitotasojen välisten erojen selvittämiseksi. Tuloksia tarkastellaan ryhmätasolla. Kvalitatiivisia metodeja käytetään osittain tarkasteltaessa ruotsalaisten lukiolaisten aikamuotojen käyttöä sekä tempusharmoniaa analysoitaessa. Tuloksista käy ilmi, että imperfekti oli käytetyin ja preesens toiseksi käytetyin aikamuoto koko materiaalissa. Imperfektiä käytettiin enemmän taitotasolla B1 kuin alemmilla taitotasoilla, kun taas preesens oli yleisempi alemmilla tasoilla. Muiden aikamuotojen (perfekti, pluskvamperfekti, futuuri ja mennen ajan futuuri) osuus materiaalissa oli melko pieni. Tutkimus osoitti, että lukiolaiset käyttivät eri aikamuotoja melko hyvin. Koko materiaalissa oikeaa aikamuotoa käytettiin 82,5 %:ssa tapauksista. Tasolla B1 oikeellisuusprosentti oli kaikkein korkein. Materiaalissa imperfektiä käytettiin liian vähän, kun taas preesensiä käytettiin liikaa. Toisin sanoen lukiolaiset yksinkertaistivat tekstejään käyttämällä helpompia preesens-muotoja vaikeampien imperfektimuotojen sijasta. Tutkimuksen perusteella ei voida tehdä yleistyksiä monimutkaisempien aikamuotojen (perfekti, pluskvamperfekti, futuuri ja menneen ajan futuuri) käytöstä, sillä niiden osuus materiaalissa oli vähäinen. Mitä tulee infiniittisiin verbimuotoihin, infinitiiveihin ja supiineihin, käytettiin niitä useammin aikamuotoon taivutettujen verbien sijasta kuin päinvastoin. Ruotsalaiset lukiolaiset käyttivät kertomuksissaan eri aikamuotoja monipuolisemmin kuin suomenkieliset ikätoverinsa. Lisäksi tutkimuksessa kävi ilmi, että sekä suomalaisilla että ruotsalaisilla lukiolaisilla oli vaikeuksia noudattaa tempusharmoniaa.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103117194
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Suomalainen elokuva-ala seisoo herkän käännekohdan edessä. Tutkielman tekemisen ajankohtana, eli vuonna 2017, suomalaiset kävivät katsomassa kotimaisia elokuvia ennätysmäärän. Kaikista elokuvateattereissa katsotuista elokuvista oli peräti 27% oli kotimaisia elokuvia. Luku on merkittävä, suomi sijoittuu viiden parhaan joukkoon kotimaisessa katsojaosuudella Euroopan markkinoilla. Katsojaosuuden kasvu on kuitenkin pysähtynyt ja ja kääntynyt laskuun. Kasvu kotimaisilla markkinoilla näyttää saavuttaneen tietynlaisen ylärajan. Suomalaisen elokuvan kasvun mahdollisuudet näyttäisivät olevan kansainvälisillä markkinoilla. Globaali elokuvateollisuus on äärimmäisen kilpailutettu ja ala kehittyy jatkuvasti. Suhteessa Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan suomalaisten elokuvien budjetit ovat selvästi alhaisemmat. Yksityisen rahoituksen ilmaantuminen suomalaiselle elokuva-alalle voisi mahdollisesti kuroa umpeen tätä eroa meidän naapurimaihimme ja edesauttaa taloudellisesti kannattavien elokuvien päätymistä kansainvälisille markkinoille. Valintaperusteet tutkielman haastateltaviin olivat heidän kokemus ja asiantuntijuus elokuvatuotannossa. Tutkimusaineisto kerättiin tässä tutkimuksessa teemahaastatteluista. Tutkielmantarkoitus oli tarkastella yksityistä rahoitusta suomalaisella elokuva-alalla. Yksityinen rahoitus on suhteellisen uusi ilmiö ja osoittautui sekä mielenkiintoiseksi ja haastavaksi aiheeksi, sillä kotimaista aineistoa siitä ei ollut saatavilla kovinkaan paljon. Tutkielma keskittyi määrittelemään mitä tarkalleen yksityinen rahoitus on, miten yksityiset rahoittajat toimivat alalla ja miten yksityinen rahoitus auttaa suomalaisen elokuva kansainvälistymistä. Tutkimuksen tulokset olivat jokseenkin yhdenmukaisia teorian kanssa. Tulokset osoittivat, että yksityisellä rahoituksella on eri muotoja; enkelisijoittajia, joukkorahoitusta, teleoperaattoreita, taloudellisia kumppaneita, tuotesijoittelua ja yksityisiä sijoitusrahastoja kuten IPR.VC ja Nyland Film Fund. Tämä tutkimus keskittyi etenkin yksityisiin sijoitusrahastoihin heidän merkittävien sijoittamismahdollisuuksien perusteella. Avain tulokset osoittivat, että yksityinen rahoitus ja kansainvälistyminen tukivat toisiaan. Yksityinen rahoitus edesauttaa kotimaisia elokuvantekijöitä tavoitella suurempia ja kunnianhimoisempia tuotantoja, varmistaen elinvoimaisen ja kansainvälisemmän elokuva-alan tulevaisuudessa.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7859-5
https://www.utupub.fi/bitstrea...%c3%a4ki.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
Väitöskirja käsittelee suomalaisten puolueiden maahanmuuttonäkemysten kehitystä vuosina 1973–2015. Tutkimus syventää puoluenäkemysten ymmärryksen lisäksi suomalaisen poliittisen ja oikeudellisen järjestelmän ulkomaalaisia koskevan säätelyn lähtökohtia ja lähihistoriaa. Väitöstutkimus koostuu yhteenveto-osuudesta ja neljästä itsenäisestä artikkelista. Tarkastelu keskittyy etenkin lähelle poliittista keskustaa sijoittuvien Keskustapuolue r.p.:n/Suomen Keskusta r.p.:n (keskusta), Kansallinen Kokoomus r.p.:n (kokoomus) ja Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.:n (SDP) maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tavoitteiden tarkasteluun, sillä näiden puolueiden maahanmuutto- ja ulkomaalaispolitiikan tutkimus ei ole vastannut niiden merkitystä politiikan kehitykselle ja yleiselle merkitykselle viimeisten viiden vuosikymmenen aikaisessa suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä. Tutkimuksessa käsitellään lisäksi jonkin verran Suomen Kansan Demokraattinen Liitto r.p.:n (SKDL), Suomen Maaseudun Puolue r.p.:n (SMP), Perussuomalaiset r.p.:n (perussuomalaiset) ja Vasemmistoliitto r.p.:n (vasemmistoliitto) näkemyksiä. Tärkeimpiä primääriaineistoja ovat keskustan, kokoomuksen ja SDP:n korkeimpien päätöselinten tarkasteluvälillä (1973–2015) hyväksymät ohjelmat ja kirjalliset julkilausumat (artikkelit 1, 2 ja 3). Lisäksi artikkelissa 1 tarkastellaan valtioneuvoston kansainvälistä suojelua hakevia ja saavia henkilöitä koskevia ohjelmia ja kirjallisia julkilausumia sekä tätä maahanmuuttajaryhmää koskevia hallituksen esityksiä ja lainsäädäntöä vuosina 1973–2015. Väitöskirjan artikkelissa 3 hyödynnetään ohjelmien ja kirjallisten julkilausumien lisäksi keskustan, kokoomuksen, SDP:n, SKDL:n ja vasemmistoliiton sisäisten toimielinten asiakirjoja vuosina 1986–1991. Väitöskirjan artikkelissa 4 tarkastellaan Iso-Britannian, Ruotsin ja Suomen yleisradioyhtiöiden verkkouutisointia, ja sitä, kuinka näiden maiden populistipuolueet (ml. perussuomalaiset) ovat vuosina 2010–2015 vastanneet uutisissa puolueita vastaan esitettyihin rasismisyytöksiin. Väitöstutkimus osoittaa, että puolueiden tulkinnat toimintaympäristön muutoksista sekä mukautuminen suomalaisen yhteiskunnan ja kansainvälisten sitoumusten muutoksiin sekä äänestäjäkunnan mielipiteisiin ohjaavat niiden suhtautumista maahanmuuttokysymyksiin Lisäksi puolueiden maahanmuuttonäkemykset ovat monilta osin ymmärrettävissä niiden ideologisten traditioiden ja näkökantojen kautta. Väitöstutkimuksen tulosten perusteella tärkein maahanmuutto- ja ulkomaalaisnäkemyksiin vaikuttanut muutos suomalaisessa politiikassa on siirtyminen kylmän sodan Neuvostoliiton näkemykset huomioineesta politiikasta Suomen kehityksen sitomiseen Länsi-Euroopan integraatioon. Tämä muutos on pitänyt sisällään myös aiempaa vahvemman sitoutumisen perus- ja ihmisoikeuksiin, jotka on määritelty Euroopan yhteisöissä ja YK:ssa. Lähtökohtana keskustan, kokoomuksen ja SDP:n pakolaispolitiikkaa koskevassa argumentoinnissa on yleensä ollut valtiollinen humanitarismi, joka nojaa moraalisiin näkökantoihin, joiden tavoitteena on inhimillisen kärsimyksen vähentäminen. Työperusteista maahanmuuttoa koskevat tavoitteet on tavallisesti perusteltu valtiolle koituvan hyödyn kautta, eli valtiollisella utilitarismilla.Politics within the frameworks of international, national and ideological conditions: Finnish political parties and immigration, 1973–2015 The dissertation explores the development of immigration views of Finnish political parties from 1973 to 2015. The dissertation deepens not only the understanding of party viewpoints, but also the principles and contemporary history of the regulation of immigration and immigrants in the Finnish political and legal system. The dissertation consists of an introductory part and four independent articles. The focus is especially on the objectives of the parties close to the centre of the political spectrum, i.e. the Centre Party (Keskustapuolue r.p./Suomen Keskusta r.p.), the National Coalition Party (Kansallinen Kokoomus r.p.), and the Social Democratic Party of Finland (SDP, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.). The previous studies of immigration and immigrant policy have not reflected their importance for policy development and their general importance in the Finnish political system over the last five decades. In addition, the study investigates to a lesser extent the views of the Finnish People's Democratic League (SKDL, Suomen Kansan Demokraattinen Liitto r.p.), the Finns Party (Perussuomalaiset r.p.), the Finnish Rural Party (Suomen Maaseudun Puolue r.p.), and the Left Alliance (Vasemmistoliitto r.p.). The main primary source materials consist of the published political statements and programs approved by the Centre Party, the National Coalition Party, and the SDP governing bodies in 1973–2015 (articles 1–3). In addition, the article 1 examines the Finnish government’s programs and written statements on persons seeking or receiving international protection, and government proposals and legislation concerning this group of immigrants from 1973 to 2015. In addition to the published political statements and programs, the article 3 investigates documents of internal institutions of the Centre Party, the Left Alliance, the National Coalition Party, the SDP, and the SKDL from 1986 to 1991. The article 4 examines online news coverage of UK, Swedish and Finnish national broadcasting companies to explore how populist parties (including the Finns Party) in these countries have responded to accusations of racism in the news from 2010 to 2015. The dissertation argues that the parties' interpretation of the changes in their operating environment, as well as their adaptation to changes in Finnish society, international commitments and public opinion influence their outlooks towards immigration issues. In addition, the views of the parties are in many respects explainable by their ideological traditions and ideologically influenced points of departure. According to the analysis, the most important change in Finnish politics that have influenced immigration and immigrant views is the transition from the Cold War policy that takes into account the views of the Soviet Union to an era of linking Finnish development to the integration of Western Europe. This transition has also been associated with the commitment to the fundamental and human rights agreed in the European Communities and the UN. The point of departure of the argumentation of the Centre Party, the National Coalition Party, and the SDP regarding refugee policy is conceptualized as state humanitarianism, which relies on moral considerations aimed at reducing human suffering. The objectives relating to the labour immigration are usually justified by the benefits to the state, that is, they rely on state utilitarianism.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022053141179
https://www.utupub.fi/bitstrea...%20gradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tutkielman tarkoituksena on selvittää lainopin ja oikeusvertailun avulla, millaiset Suomen perustuslain muodolliset takeet turvaavat suomalaisten tuomioistuinten riippumattomuutta. Oikeusvertailua käytetään Suomen ja Ruotsin perustuslakien vertailuun. Ruotsi on suotuisa vertailukohta etenkin maiden pitkän yhteisen oikeushistorian sekä oikeuskulttuurien yhteneväisyyden vuoksi. Vaikka tuomioistuinten riippumattomuus on globaalisti kasvanut vuosien saatossa, esimerkiksi Puolassa ja Unkarissa on heikennetty tuomioistuinten riippumattomuutta. Unkarin ja Puolen kehitys on aiheuttanut keskustelua myös Suomen tuomioistuinten riippumattomuuden takeiden riittävyydestä mahdollisina poikkeuksellisina aikoina. Tuomioistuinten riippumattomuus on laajasti hyväksytty oikeusvaltioperiaatteen osatekijä sekä ilmentymä modernista vallanjako-opista. Tuomioistuimen riippumattomuuden käsite on riippuvainen oikeuskulttuurista. Tutkielmassa määrittelen tuomioistuinten riippumattomuuden laajasti jatkuvaksi tilaksi, jossa tuomioistuimet ja tuomarit ovat lainkäytössään vapaita kaikkien tahojen – niin sisäisten kuin ulkoisten – vaikutusyrityksiltä. Tutkielman keskeisin lähde on Suomen perustuslaki esitöineen. Muita keskeisiä lähteitä ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntö, Euroopan neuvoston ja Venetsian komission erinäiset suositukset sekä tuomioistuinten riippumattomuutta käsittelevä kansallinen ja kansainvälinen oikeuskirjallisuus. Oikeusvertailevan otteen vuoksi tutkielmassa tarkastellaan myös Ruotsin perustuslakeja sekä ajankohtaisia selvityksiä. Suomen tuomioistuinten riippumattomuus on kaiken kaikkiaan vahva. Merkittävimmät reunaehdot tuomioistuinten riippumattomuudelle voidaan johtaa perustuslain 3 §:n 3 momentin säännöksestä, jonka mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Myös riippumattomuuden takaavia takeita on laaja-alaisesti, vaikka muodolliset oikeudelliset takeet ovat suurimmalta osin määritelty tavallisen lain tasolla. Toisaalta perustuslain takeet tuomioistuinten riippumattomuudelle ovat kattavat verrattaessa niitä EIT:n oikeuskäytännön asettamiin minimivaatimuksiin. Tuomioistuinten riippumattomuuden periaate on nostettu valtiojärjestyksen perustaksi ja riippumattomuus on taattu muun muassa tuomareiden korostetun vahvalla virassapysymisoikeudella. Muodollisten takeiden lisäksi Suomessa on onnistuttu rakentamaan kestävä, läpinäkyvä ja uskottava tuomioistuinjärjestelmä. Katson, että nykyisiä perustuslaillisia takeita tulisi vahvistaa silti mahdollisia poikkeuksellisia tilanteita silmällä pitäen, sillä perustuslainsäätämisjärjestys tarjoaa takeille tavallisia lakeja vahvemman suojan. Perustuslaissa voitaisiin säännellä tarkemmin muun muassa määräaikaisten tuomareiden sekä korkeimpien oikeuksien jäsenten määrästä, tuomareiden sivutoimista, Tuomioistuinviraston roolista sekä tuomareiden nimittämismenettelystä.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022122373622
https://www.utupub.fi/bitstrea...ProGradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Aivovamman jälkeen yksi keskeinen ja pitkään potilaan toimintakykyyn ja elämänlaatuun vaikuttava oire on väsyvyys. Siitä huolimatta sen tutkimiseen ei ole tällä hetkellä Suomessa yhtä ja yleisesti hyväksyttyä menetelmää. Ruotsissa väsyvyyttä on arvioitu ja tutkittu Mental Fatigue Scale-itsearviointilomakkeella, jonka suomennetun version erottelukykyä ja validiteettia tässä tutkielmassa arvioitiin. Tutkittavat henkilöt olivat kroonisessa vaiheessa olevia aivovammakuntoutujia, joilla on todettu keskivaikea tai vaikea diffuusi aksonivaurio. Validiteetin tutkimisen yhteydessä selvitettiin MFS-kyselyllä raportoitujen väsyvyysoireiden määrän yhteyttä yhteen väsyvyyden mahdolliseen korrelaattiin, toiminnanohjaukseen. Toiminnanohjauksen arviointiin käytettiin BRIEF-A-itsearviointilomaketta, joka mittaa koettuja toiminnanohjauksellisia haasteita arkielämän tilanteissa. Aineisto koostui 44 aivovamman saaneesta ja 26 terveestä verrokista. Aivovammakuntoutujat raportoivat terveitä verrokkeja tilastollisesti merkitsevästi enemmän väsyvyysoireita niin yksittäisissä kyselyn kysymyksissä kuin kyselyssä kokonaisuudessaan. Kliinisesti merkittäviä väsyvyysoireita (yli 10.5 pistettä) raportoi lähes kaikki aivovammakuntoutujat, muttei yksikään terve verrokki. Kyselyn reliabiliteetti oli erinomainen. Myös toiminnanohjauksen haasteita aivovammakuntoutujat raportoivat tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin terveet verrokit. Kaikki mitatut toiminnanohjauksen osa-alueet korreloivat positiivisesti ja tilastollisesti merkitsevästi väsyvyysoireiden kanssa. Tulokset tukevat Mental Fatigue Scale -kyselylomakkeen ja sille asetetun 10.5 pisteen kliinisesti merkittävien oireiden katkaisurajan käyttöä suomalaisten aivovammakuntoutujien väsyvyysoireiden arvioinnissa. Lisäksi tulokset tukevat aiempia havaintoja siitä, että väsyvyys ja toiminnanohjauksen haasteet ovat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa ja että molemmat ovat toistuvia aivovamman jälkeisiä oireita vielä aivovamman kroonistuttua.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7196-1
https://www.utupub.fi/bitstrea...r%c3%b6m.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
Suomalaisten äitien näkemyksiä lapsen hoitamisesta kotona ja ansiotyöhön osallistumisesta Eurooppalaisessa vertailussa Suomalaiset arvostavat perheen parissa vietettävää aikaa. Siinä missä perheaika on tärkeää kaikkein perheenjäsenten hyvinvoinnille, on työhön käytetty aika tärkeää vanhemman psykososiaaliselle ja perheen taloudelliselle hyvinvoinnille. Mahdollisuus päättää ajankäytöstä työn ja perheen välillä riippuu osin lastenhoitopolitiikasta. Vapaus valita kunnallisen päivähoidon ja tuetun kotihoidon välillä erottaa Suomen muista Euroopan maista. Vanhempainvapaan jälkeen lasten kotihoidon tukeen ovat Suomessa oikeutettuja kaikki kotona lapsiaan hoitavat alle kolmivuotiaiden lasten vanhemmat. Koska pitkät kotihoitojaksot painottuvat äiteihin, ja vain harvat isät hoitavat lapsiaan pitkään kotona, on Suomen järjestelmä yhdistetty uusfamilismiin. Sen on katsottu heikentävän äitien asemaa niin työelämässä kuin kotona. Toisaalta, myöskään äitiyden ja työn yhteensovittaminen ei ole ongelmatonta. Työn lisääntyneet vaatimukset voivat hankaloittaa äitiyden ja työn yhteensovittamista, ja osalla äideistä yhteensovittaminen estyy työttömyyden takia. Väitöskirjatutkimukseni tarkastelee lasten kotihoitoa, äitiyden ja palkkatyön yhdistämistä ja työttömyyttä äitien subjektiivisesta näkökulmasta. Tutkimuksessani kartoitan sekä äitien elämänlaatua että viitteitä uusfamilismista. Tutkimukseni perustuu neljään artikkeliin, joista ensimmäinen tarkastelee äitien asennetta palkkatyön vähentämistä kohtaan sekä aikaa, jonka äidit ovat olleet kotona koko- ja osa-aikaisesti lapsiaan hoitamassa. Toinen artikkeli tarkastelee lasten kotihoidon koettua vaikutusta ammatilliseen uraan ja kolmas työstä perheeseen suuntautuvaa ristiriitaa, työn piirteitä sekä yleistä elämään tyytyväisyyttä. Neljäs artikkeli keskittyy työttömyyden perhe- ja hyvinvointivaikutuksiin. Artikkelit 1–3 perustuvat kansainväliseen vertailuun ja niissä on mukana 12 Länsi-Euroopan maata. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat erot ja yhtäläisyydet Suomen ja kahden muun sosiaalidemokraattiseen hyvinvointivaltioregiimiin kuuluvan Pohjoismaan – Ruotsin ja Tanskan – välillä. Kiinnostavaksi vertailun tekee suomalaisäitien ruotsalais- ja tanskalaisäitejä laajemmat mahdollisuudet pidentää lasten kotihoitojaksoa. Artikkeleiden 1–3 aineisto perustuu vuosina 2004 ja 2005 toteutettuun European Social Surveyn (ESS) kierrokseen 2. Neljäs artikkeli perustuu Turun Yliopiston Sosiaalipolitiikan laitoksen v. 2000 suorittamaan kyselyyn. Suomalaiset äidit olivat hoitaneet lapsiaan verrattain pitkään kotona. Pitkä kotihoito ei kuitenkaan näyttäisi lisäävän familistista asennoitumista äitien keskuudessa. Vain noin neljännes suomalaisäideistä katsoi, että naisen pitäisi olla valmis vähentämään palkkatyötä perheensä takia. Väite sai vähemmän kannatusta vain Ruotsissa ja Tanskassa. Myöskään työttömyyteen liittyvät tulokset eivät tukeneet käsitystä yleistyneestä uusfamilismista. Vaikka miehet raportoivat naisia enemmän negatiivisia hyvinvointivaikutuksia, ei perheellisyys suojannut naisia työttömyyden haitoilta. Yksinhuoltajat kokivat työttömyyden hyvinvointivaikutukset hieman muita äitejä negatiivisemmin. Ero selittyi osin taloudellisilla ongelmilla, jotka olivat yleisempiä yksinhuoltajilla kuin muilla äideillä. Taloudellisten ongelmien lisäksi vahva työmotivaatio, mikä ei ollut yhteydessä sukupuoleen tai perhetilanteeseen, selitti koettua hyvinvoinnin laskua. Työttömyyteen liitettiin myös positiivisia seurauksia. Etenkin äiti–lapsisuhteen katsottiin usein muuttuneen parempaan suuntaan. Suomalaisäitien arviot lasten kotihoidon vaikutuksista ammatilliseen uraan eivät vastanneet lasten kotihoidon tukeen yleisesti liitettyjä käsityksiä. Myös ne suomalaisäidit, jotka olivat olleet pitkään kotona lastensa kanssa raportoivat verrattain vähän negatiivisia uravaikutuksia. Sekä kotona lapsiaan hoitavat että työssäkäyvät suomalaisäidit olivat tyytyväisiä elämäänsä. Työstä perheeseen suuntautuva ristiriita kuitenkin heikensi työssäkäyvien äitien tyytyväisyyttä. Suomalaisäidit raportoivat työstä perheeseen suuntautuvaa ristiriitaa useammin kuin äidit muissa maissa. Kolme neljästä suomalaisäidistä koki ainakin joskus, ettei perheelle jää riittävästi aikaa työn takia. Usein tai aina aikapulaa raportoi joka kolmas äiti. Yli puolet suomalaisäideistä arveli työpaineidensa häiritsevän perheenjäseniään ainakin joskus. Joka kymmenes raportoi toistuvaa häirintää. Pitkät työpäivät sekä kiire töissä selittivät työn negatiivista siirräntää perhe-elämään. Suomalaisäitien työajat olivat pisimpien joukossa ja työkiirettä raportoi lähes puolet heistä. Kiire ei kuitenkaan ollut yleisempää kuin keskimäärin äideillä. Työn negatiivinen siirräntä perhe-elämään oli verrattain yleistä myös suomalaisten isien keskuudessa. Tutkimuksen tulokset eivät tue yleistä työaikojen pidentämistä, eikä niiden perusteella voida suositella äitien kotihoidon tuen lyhentämistä. Etenkin niissä perheissä, joissa työhön paluu merkitsisi merkittävää työn ja perheen välistä ristiriitaa, voi pidempi kotihoito olla perusteltua. Äitien valinnanvapauden rajoittamisen sijasta isien valinnanvapautta voitaisiin laajentaa ja molempien vanhempien mahdollisuutta osa-aikatyöhön parantaa. Valinnanvapautta ei kuitenkaan tulisi nähdä vain lastenhoitopoliittisena kysymyksenä, vaan sitä tulisi tarkastella myös työelämän näkökulmasta. Työn saatavuutta sekä osa-aikatyön mahdollisuuksia parantamalla voitaisiin paitsi lisätä äitien (vanhempien) valinnanvapautta, myös ehkäistä työttömyyteen liittyviä haittoja. Työllistymiseen tähtäävien toimenpiteiden lisäksi etenkin yksinhuoltajien taloudelliseen asemaan tulisi kiinnittää huomiota. Mahdollinen työstä perheeseen suuntautuva ristiriita tulisi huomioida työpaikoilla. Työajoista, työkiireestä sekä muista kuormitusta aiheuttavista työn piirteistä tulisi voida keskustella myös taloudellisesti epävakaina aikoina ja myös silloin, kun työn jatkuvuus on epävarmaa. Työnantajia voitaisiin kenties palkita perheystävällisistä käytännöistä. Tutkimuksessa ilmeni enemmän yhtäläisyyksiä Suomen sekä Ruotsin ja Tanskan kuin Suomen ja muiden tutkimuksessa mukana olleiden maiden välillä. Näkemys, jonka mukaan lasten kotihoidon tuki erottaa Suomen muista sosiaalidemokraattiseen hyvinvointivaltioregiimiin kuuluvista maista ei siten saanut tukea.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021060835300
https://www.utupub.fi/bitstrea...c2%a4yte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Tämä pro gradu -tutkielma kuuluu kansanlingvistiikkaan alaan. Pitkään aikaan vain lingvistien kielikäsityksiä pidettiin arvokkaina. 1960-luvulla amerikkalainen Dennis R. Preston alkoi tutkia ei-lingvistien (non-linguist) kielikäsityksiä, mistä sai alkunsa kansanlingvistiikka (folk linguistics). Preston muodosti kansanlingvistiikan määritelmän, perusteet ja menetelmät, ja niiden pohjalta kansanlingvistiikka on levinnyt eri puolille maailmaa ja kehittynyt näihin päiviin asti. Suomen kotimainen kansanlingvistinen tutkimus alkoi 2000-luvun alussa Marjatta Palanderin tutkimuksesta, jonka puitteissa hän tutki itä- ja eteläsuomalaisten murrekäsityksiä. Tämän tutkimuksen teoreettinen tausta pohjautuu ulkomaista ja kotimaista kansanlingvistiikan tiedealaa koskevaan teoriaan ja menetelmistöön sekä aikaisempien hankkeiden ja pro gradu -tutkimuksien tuloksiin. Tämä tutkimus selvittää turkulaisten Suomen murteita koskevia käsityksiä ja heidän kielellistä itsereflektiotaan kansanlingvistisen tieteen pohjalta. Kiinnostukseni tähän tutkimusaiheeseen perustuu siihen, että murrekäsitykset – lounaissuomalaistenkin – tuntuvat muuttuvan. Tutkimus tarkastelee seuraavia kysymyksiä: mitä Turun ja Turun seudun murretta koskevia käsityksiä on täkäläisillä ja ulkopuolisilla? Mitä käsityksiä turkulaisilla on muista Suomen murteista? Mitä käsityksiä Turun seudulla asuvilla on suomen murteiden keskinäisistä suhteista ja tulevaisuudesta? Lisäksi käsittelen tutkimuksessa turkulaisten kieli-identiteettiä sekä ei-suomenkielisten alueiden puhetavan piirteitä (paraislaisten puhetavan esimerkeillä). Tutkimuksen empiirinen osa pohjautuu kansanlingvistiikan kolmeen menetelmään: karttatehtävään, kuuntelutehtävään sekä kyselyyn, jossa on apukysymyksiä murrekäsityksistä ja murteiden arvioinnista. Kolmetasoista menetelmää ei ollut tiettävästi käytetty aiemmin pro gradu -tutkielmissa. Tällainen tutkimuksen kolmitasoisuus rikastaa aineiston kokonaisuutta ja tekee mahdolliseksi tarkastella monipuolisemmin turkulaisten käsityksiä, tehdä erilaisia tulkintoja ja vahvistaa tutkimuksen tuloksia. Tutkimukseen osallistui kahdeksantoista informanttia. Tutkittavasta asiasta olen saanut selville seuraavat tutkimustulokset. Turun ja X-alueen välinen maantieteellinen etäisyys määrittää turkulaisten tietämyksen intensiteettiä, mistä poikkeuksena voi olla henkilökohtainen kielellinen kokemus tietystä puhetavasta. Turun murre ei ole aina Turun seudulla asuvista arvostetuin puhetapa: toisten mielestä oma Turun murre on rumin ja toisten mielestä kaunein puhetapa. Osa turkulaisista pitää kotimurretta identiteetin osana. Ruotsinkielisellä Paraisilla asuvien suomenkielinen puhetapa kuulostaa monista turkulaisista samanlaiselta kuin Turun murre, eikä siinä ole huomattu suurta ruotsin kielen vaikutusta. Tutkimusta varten saatiin kerättyä informanteilta tuhatkunta havaintoa, joista suurinta osaa on hyödynnetty tässä tutkimuksessa. Käsittelemättömät informanttien kommentit täydentävät kuitenkin tutkimuskysymyksien kokonaiskuvaa, joten ne on jätetty lukijalle tutustumista varten. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää monipuolisesti Suomen murteiden tutkimus- ja opetustilanteissa ja ne voivat olla mielenkiintoisia kansanlingvistiikasta kiinnostuneille.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023052246040
https://www.utupub.fi/bitstrea...c3%a4yte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Pro gradu -tutkielman aiheena on laajalti tunnettuja tavaramerkkejä koskevan oikeuden suhde sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa koskeviin periaatteisiin. Tutkielmani tarkoituksena on tarkastella erityisesti tavaramerkkien funktioita sekä laajalti tunnettujen tavaramerkkien suoja-alan rajoja ja vaikutuksia. Laajalti tunnettuja tavaramerkkejä koskeva oikeudellinen kehikko perustuu Euroopan unionin tasoiseen ja kansalliseen sääntelyyn sekä oikeuskäytäntöön. Suojaan vaikuttaa myös vilpillistä kilpailua koskevat periaatteet, joita Suomessa sääntelee laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa (SopMenL). Vilpillistä kilpailua koskevia periaatteita on ajautunut laajalti tunnettuja tavaramerkkejä koskevan oikeuden piiriin myös Euroopan unionin tuomioistuimen (EUT) oikeuskäytännöstä niin sanotun funktionalisoitumisen kautta. Tutkielmani päätutkimusmetodi on lainopillinen, jonka perusteella pyrin oikeusdogmaattisesti soveltamaan ja tulkitsemaan voimassa olevaa oikeutta eri oikeuslähteiden, kuten lainsäädännön, virallislähteiden, oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön perusteella. Tutkielmassani on myös viitteitä de lege ferenda -tutkimusmetodista, sillä esitän jonkin verran suosituksia koskien tutkielmani aihetta. Lisäksi sovellan tutkielmassani myös oikeusvertailevaa tutkimusmetodia vertaillessani esimerkiksi Suomen, Euroopan unionin, Ruotsin ja Saksan oikeudellisia säännöskehikoita sekä ratkaisukäytäntöjä. Erityisesti tutkimuksessani korostuu EUT:n ja suomalaisten tuomioistuinten ratkaisukäytäntö sekä eurooppalainen ja kansallinen oikeuskirjallisuus, joiden kautta pyrin analysoimaan laajalti tunnettujen tavaramerkkien suojaa. Tutkielmani tunnistaa tavaramerkkioikeuden muuttumiseen vaikuttavat modernit funktiot ja funktionalisoitumisen vaikutuksen laajalti tunnettujen tavaramerkkien suojaan. Tutkimuksessa pyrin tunnistamaan laajalti tunnettujen tavaramerkkien suojan perusteet ja laajuuden sekä samalla osoittamaan vilpillisen kilpailun periaatteiden leviäminen tavaramerkkioikeuden piiriin. Suomalaisen SopMenL:n antama suoja laajalti tunnetuille tavaramerkeille ei itsessään aiheuta ongelmia koskien laajalti tunnettujen tavaramerkkien suojaa, kun taas EUT:n oikeuskäytännön ohjaama kehitys on ollut omiaan laajentamaan laajalti tunnettujen tavaramerkkien suojaa ja erityisesti hämärtämään tämän suoja-alan rajoja.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022051134426
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää kliinistä työtä tekevien puheterapeuttien näkemystä kehityksellisen verbaalin dyspraksian tyypillisistä puheen piirteistä suomenkielisillä lapsilla. Suomenkielisten verbaalisti dyspraktisten lasten tyypillisiä puheen piirteitä verrattiin ruotsinkielisten, persiankielisten, englanninkielisten ja kantoninkiinaa puhuvien verbaalisti dyspraktisten lasten tyypillisiin piirteisiin sekä muussa tutkimuskirjallisuudessa esitettyihin kehityksellisen verbaalin dyspraksian piirrelistoihin. Puheterapeuteilta saatuja vastauksia tyypillisistä puheen piirteistä vertailtiin enintään 10 vuoden työkokemusryhmän ja yli 10 vuoden työkokemusryhmän välillä. Tutkimuksessa selvitettiin myös, mitä arviointimenetelmiä suomalaisilla puheterapeuteilla on käytössä verbaalin dyspraksian tunnistamiseksi, ja kokevatko puheterapeutit kehityksellisen verbaalin dyspraksian diagnosoimisen haastavaksi. Tutkimus toteutettiin laadullisena kyselytutkimuksena suomalaisille puheterapeuteille. Yhteensä 126 puheterapeuttia vastasi kyselyyn, joista lopulta 122:n vastaukset hyväksyttiin lopulliseen tutkimusaineistoon. Tutkimusaineistoon päätyi sisäänotto- ja poissulkukriteerien mukaisesti ainoastaan niiden Valviran laillistamien puheterapeuttien vastaus, joilla oli kokemusta verbaalisti dyspraktisten lasten parissa työskentelystä. Kyselytutkimusteen vastanneet puheterapeutit tavoitettiin Suomen Puheterapeuttiliiton ja Ideoita puheterapiaan -Facebook-ryhmän kautta. Tutkimustulosten mukaan kehityksellisen verbaalin dyspraksian 15 tyypillisintä puheen piirrettä suomenkielisillä lapsilla ovat: virheiden lisääntyminen monimutkaisemmissa tavurakenteissa, erityisen epäselvä puhe, epäsystemaattinen äänteiden tuotto eri tilanteissa, epäsystemaattiset virheet samaa sanaa tai tavua toistettaessa, rajoittunut äänneinventaari, vaikeus jäljitellä äänteitä tahdonalaisesti, epätarkka suoriutuminen DDK-sarjassa, artikulatorinen hapuilu, ikään sopimattomat äänteiden korvautumiset, metateesit, virheiden lisääntyminen lauseiden pituuden kasvaessa, konsonanttiyhtymien poisjäänti, virheelliset tai vääristyneet vokaalit, pidentyneet ja vääristyneet siirtymät tavujen ja äänteiden välillä sekä konsonanttien poisjäänti. Osassa piirteitä työkokemus oli merkitsevästi yhteydessä siihen, valittiinko piirre kehityksellisen verbaalin dyspraksian tyypilliseksi piirteeksi vai ei. Verbaalin dyspraksian tyypilliset puheen piirteet olivat pääosin samoja suomenkielisillä lapsilla muihin kieliin verrattuna. Joitain viitteitä kielikohtaisempiin piirteisiin löytyi. Tutkimuskirjallisuudessa esitetyt verbaalin dyspraksian piirrelistat olivat pääosin yhteneväisiä suomenkielisten verbaalisti dyspraktisten ydinpiirteiden kanssa, mutta myös joitakin eroja löytyi. Suomalaisten puheterapeuttien käytössä oli vaihtelevasti erilaisia arviointimenetelmiä, ja verbaalin dyspraksian diagnosointi koettiin haastavaksi. Tulokset vahvistavat aiempia tutkimustuloksia kehityksellisen verbaalin dyspraksian motorisesta luonteesta. Myös kielellisen tason ongelmiin yhdistettyjä piirteitä pidettiin tyypillisinä. Kehityksellistä verbaalia dyspraksiaa ei tunneta häiriönä hyvin vielä tänäkään päivänä, ja standardoitujen arviointimenetelmien puutteellisuus aiheuttaa omat haasteensa arviointiin. Tutkimustyö aiheen parissa on tärkeää ja sitä tarvitaan lisää, jotta verbaalisti dyspraktiset lapset pystytään diagnosoimaan luotettavasti. Luotettavalla arviointiprosessilla voidaan välttyä vääriltä diagnooseilta paremmin, ja kuntoutus kohdistuu varmemmin juuri niihin asioihin, jotka edistävät verbaalisti dyspraktisten lasten toimintakykyä parhaiten.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7749-9
https://www.utupub.fi/bitstrea...Helminen.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
Tämä väitöskirja tarkastelee vertailevasta näkökulmasta, millaiset mahdollisuudet suomalaisilla rikosoikeusjärjestelmän alueella työskentelevillä kansalaisjärjestöillä on toteuttaa omia arvojaan ja säilyttää autonomisuutensa. Tutkimuksen erityisenä tarkastelukohteena ovat lainrikkojien ja rikosten uhrien parissa työskentelevät kansalaisjärjestöt. Näiden kansalaisjärjestöjen asemaa tarkastellaan pääasiassa julkisen palveluntuotannon markkinoistumisen ja rikosten uhrien palvelujen institutionaalisoitumisen näkökulmista. Tässä väitöskirjassa on myös tutkittu erityyppisten kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksia ajaa omia arvojaan kriminaalipoliittisessa päätöksenteossa lainvalmistelun kontekstissa. Väitöskirja koostuu yhteenvetoluvusta ja neljästä osatutkimuksesta. Tutkimuksen aineistona on käytetty kansalaisjärjestöjen edustajien haastatteluja, järjestöjen vuosikertomuksia sekä lainvalmistelun yhteydessä tuotettua asiakirja-aineistoa. Aineistoja on analysoitu pääasiassa laadullisin menetelmin, vaikka neljäs osatutkimus sisältää myös kvantitatiivista analyysiä. Aineistoja on kerätty Suomen lisäksi Norjasta, Ruotsista, Skotlannista ja Uudesta-Seelannista. Ensimmäisen ja toisen osatutkimuksen tulokset osoittavat, että markkinoistumisen vaikutukset näyttäytyvät radikaaleimmin kansalaisjärjestöissä, jotka työskentelevät lainrikkojien parissa englanninkielisissä maissa. Tästä huolimatta markkinoistuminen näkyy myös suomalaisten kansalaisjärjestöjen mahdollisuuksissa työskennellä niiden omien arvopohjien mukaisesti. Tämä käy ilmi etenkin kuntien ostopalvelusopimuksiin kohdistetusta kritiikistä. Kokonaisuudessaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että kansalaisjärjestöissä on koettu hankalana toteuttaa järjestöjen arvopohjaa markkinoistuneen palveluntuotannon kontekstissa. Toisaalta tutkimuksen tulokset tuovat ilmi, että Suomessa on myös sellaisia rakenteellisia ratkaisuja, jotka edistävät järjestöjen mahdollisuuksia integroida niiden arvoja ja näkökulmia rikosoikeusjärjestelmän toimintaan. Kolmannen osatutkimuksen tulosten mukaan suomalaisten rikosten uhrien parissa toimivien kansalaisjärjestöjen edustajat eivät kokeneet rikosuhripalvelujen institutionaalisoitumisen uhkaavan järjestöjen autonomiaa toisin kuin Norjassa, jossa rikosten uhrien parissa toimivilla kansalaisjärjestöillä on ollut verrattain vahva asema. Suomalaisten rikosten uhrien parissa työskentelevien kansalaisjärjestöjen edustajien näkemysten mukaan nykyinen trendi, jossa julkinen valta ottaa yhä enemmän vastuuta rikosuhrien palvelujen järjestämisestä edesauttaa myös järjestöjen mahdollisuuksia ajaa niille tärkeitä asioita yhteiskunnassa. Vaikka kolmannen osatutkimuksen tulokset paljastavat joitakin samankaltaisuuksia suomalaisten ja norjalaisten järjestöjen lähestymistavoissa, ne tuovat ilmi tärkeitä eroavaisuuksia suomalaisessa uhriliikkeessä verrattuna muihin Pohjoismaihin. Neljäs osatutkimus osoittaa, että kansalaisjärjestöjä osallistetaan laajasti lainvalmisteluun kriminaalipolitiikan alueella Suomessa. Pois lukien eräät juridiikan ammattilaisten järjestöt, kansalaisjärjestöjen osallistaminen kohdistuu kuitenkin lähinnä niihin lainvalmistelun vaiheisiin, joissa merkittävien muutosten tekeminen ehdotettuihin lakiesityksiin on vaikeaa. Tutkimuksen tulokset ovat linjassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa on selvitetty kansalaisjärjestöjen osallistumista lainvalmisteluun Suomessa. Väitöskirjan tulosten perusteella suomalaisilla kansalaisjärjestöillä on useita mahdollisuuksia ajaa niille tärkeitä arvoja rikosoikeusjärjestelmän alueella. Tästä huolimatta tulokset osoittavat myös, että markkinoistuneet rahoitusjärjestelyt voivat jossain määrin vaarantaa nuo mahdollisuudet. Tutkimuksen havainnot herättävät myös kysymyksiä joidenkin suomalaisten kansalaisjärjestöjen ‘vaihtoehtoisuudesta’ ja itsenäisestä asemasta suhteessa julkiseen sektoriin. Lopuksi väitöskirjassa esitetään, että vertailevassa kansalaisyhteiskunnan tutkimuksessa luodut teoreettiset mallit eivät sovellu luonnehtimaan rikosoikeuden alueella toimivia kansalaisjärjestöjä. Jatkotutkimuksessa tulisikin kehittää teorioita, jotka pyrkivät kuvaamaan ja selittämään juuri rikosoikeuden alueella toimivia kansalaisjärjestöjä eri maissa.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201217101298
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tutkin pro gradu -tutkielmassani suomalaissyntyisen aatelismiehen, Carl Ulric von Hauswolffin (1791–1843), omaelämäkerrallista kirjoittamista sekä Länsi-Intiassa ja Etelä-Amerikassa vietettyyn aikaan liittyviä muistoja tämän vuonna 1832 kirjoittaman, julkaisemattoman muistelmakäsikirjoituksen kautta. Hauswolff toimi Ruotsille ajanjaksolla 1784–1878 kuuluneella Saint Barthélemyn siirtomaasaarella notaarina ja hallintosihteerinä vuosina 1813–1819. Hän omaksui sen jälkeen tutkimusmatkailijan ja liikemiehen elämäntavan ja matkusteli sekä asui Etelä-Amerikassa noin kymmenen vuoden ajan. Aiemmassa tutkimuksessa Hauswolffia ja hänen roolejaan Saint Barthélemyn sekä Ruotsin Etelä-Amerikan-suhteiden historiassa on tuotu esiin lähinnä politiikan tai talouden näkökulmista ja hänen tekstejään on analysoitu lähteenä näiden tapahtumien jäljille. Tässä työssä tutkin Hauswolffia yksityishenkilönä ja kirjoittajana ja lähestyn hänen kirjoituksiaan ja kirjoittamistaan itsessään historiallisina tapahtumina. Muistelmakäsikirjoitus, joka aiemmassa tutkimuksessa on jäänyt muiden lähteiden varjoon, on tutkimukseni keskiössä. Hauswolff kuvaa käsikirjoituksessaan kolmea eri ajallis-paikallista tasoa: Saint Barthélemyn saaren oloja ja taloudellista ja poliittista asemaa vuosina 1813–1820, vuonna 1820 tekemäänsä matkaa eteläamerikkalaisten itsenäisyystaistelijoiden hallussa olleelle Margaritan saarelle, sekä tunnelmia kirjoitushetkistä vuonna 1832, kun hän oli lopullisesti palaamassa Eurooppaan Kolumbiassa 1820-luvun loppupuolella aloittamiensa liiketoimien kariuduttua. Käsikirjoitus ammentaa ilmaisukeinoja romantiikan vaikutteista ja se edustaa aikakaudelleen ominaista tyyliä, jossa useisiin eri omaeläkerrallisen kirjoittamisen muotoihin – tässä tapauksessa muistelmiin, matkakirjallisuuteen ja omaelämäkertaan eli autobiografiaan – liitetyt piirteet esiintyvät sekoittuneina. Työn ensimmäinen ja toinen luku taustoittavat tutkimuksen lähtökohtia ja Hauswolffia henkilönä sekä kirjoittajana. Kolmannessa ja neljännessä luvussa keskityn teemoihin, joiden kautta Hauswolff kuvaa Saint Barthélemylla ja Margaritalla viettämäänsä aikaa ja pohdin, mitä merkityksiä noissa paikoissa vietetyllä ajalla ja niistä kirjoittamisella oli Hauswolffille. Viidennessä luvussa keskityn Hauswolffiin kirjoittajana 1830-luvulla. Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen näytti olleen Hauswolffille paitsi tapa jäsentää ja käsitellä menneisyyttään, myös tapa pyrkiä osoittamaan osaamistaan ja kykyjään muuttuneessa elämäntilanteessa.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020070246743
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Tutkielma käsittelee sisustusarkkitehti Vuokko Laakson autolauttoihin suunnittelemia sisätiloja vuosina 1966–1990. Laakso oli yksi harvoja laivojen sisätilasuunnitteluun erikoistuneita sisustusarkkitehteja Suomessa ja Pohjoismaissa. Hän toimi erityisesti Wärtsilän telakan sekä Finnlines- ja Silja Line -varustamojen vakituisena yhteistyökumppanina. Vuokko Laakso oli uransa aikana mukana suunnittelemassa autolauttoja, jotka olivat osa laivaliikenteen ja -matkustuksen muutosta. Pääkysymykseni on: Minkälaisia sisätilaratkaisuja Vuokko Laakson sisustamissa matkustaja-autolautoissa tarjottiin matkustajille tarkastelun kohteena olevalla ajanjaksolla sekä miten ja miksi sisätilat muuttuivat? Tarkastelen myös matkustuksessa tapahtunutta muutosta sekä Vuokko Laakson sisustusarkkitehdin uraa ja hänen näkemyksiään laivasisustusarkkitehtuurista. Alkuperäislähteinäni käytän Vuokko Laakson haastatteluita, laivatiloista otettuja valokuvia, mainoksia, kansikarttoja sekä lehtiartikkeleita. Tarkastelen aineistoa historiantutkimuksen lähdekriittisin keinoin. Tutkielma sijoittuu materiaalisen kulttuurin tutkimuksen tutkimuskenttään. Lähtökohtana on, että materiaalisella maailmalla on ihmisiä ja kulttuuria muokkaava ulottuvuus. Suomessa rakennetuissa autolautoissa oli 1960-luvun alun ensimmäisistä laivoista lähtien monipuolisesti palveluja ja matkustajille tarkoitettuja tiloja. Uusia palveluja kehitettiin laiva laivalta. Laivat sisustettiin suomalaisten kalustevalmistajien, suunnittelijoiden ja taiteilijoiden kalusteilla, tuotteilla ja taiteella. Vuokko Laakso tuli kansainvälisesti tunnetuksi värien käytöstään. 1970-luvulla autolauttaliikenteessä kehitettiin risteilyt. Risteilymatkustuksen huomioiminen sisätilasuunnittelussa heijastui uudenlaisena mukavuutena ja valinnanvaran lisääntymisenä. Sisätilaratkaisuissa tavoiteltiin hotellien tasoon verrattavia palveluja. Paloturvallisuusmääräysten tiukentuminen näkyi uudenlaisten sisustusmateriaalien muodossa. Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä 1980-luvulla käyttöön otetut autolautat olivat matkustajilleen tarjoamiensa palveluiden suhteen kansainvälisesti edistyksellisiä. Silja Line rakennutti Suomen ja Ruotsin välisille reiteilleen kolme laivaparia, joita kaikkia yhdisti hotelli-tasoinen mukavuus sekä uudenlainen ravintola-ajattelu. Laadukas ruoka korkeatasoisessa ympäristössä oli risteilyautolauttojen yksi vetonauloista. Laadukkuutta henki myös tilojen koristeellinen ja runsas sisustus, jonka tarkoituksena oli nostaa asiakas arjen yläpuolelle. Uivat hotellit muuttuivat kelluviksi kaupungeiksi ja ostoskeskuksiksi. Matkustajan huomio ja mielenkiinto siirtyi laivan sisätilaan.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe202002276753
https://www.utupub.fi/bitstrea...83%c2%b6.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Verkkokauppa on kasvanut viime vuosina nopeasti samaan aikaan, kun kehittyneiden talouksien talouskasvu on ollut vaatimatonta. Lisäksi verkkokauppa on yhä kansainväli-sempää. Tämä tutkimus keskittyy kuvaamaan ja analysoimaan verkkokaupan kansainvä-listymisprosessia suomalaisen kaupan alan pk-yrityksen näkökulmasta. Tutkimuksen ta-voitteena on selvittää miksi suomalaiset verkkokauppayritykset eivät pärjää kilpailuissa ruotsalaisten yritysten kanssa? Tutkimuksen alatavoitteet pureutuvat yrityskohtaisiin teki-jöihin, jotka vaikuttavat verkkokauppayrityksen kansainvälistymiseen, ja toisaalta kysy-mykseen mitkä ovat suomalaisten verkkokauppayritysten kansainvälistymisen mahdollis-tavat ja estävät tekijät. Tutkimus alkaa aikaisempaan kirjallisuuteen perustuvan teoreettisen kehyksen raken-tamisella, joka sisältää yleiskatsauksen verkkokauppayrityksistä, kansainvälistymisteorias-ta ja kansainvälistymisen mahdollistavista ja estävistä tekijöistä. Tutkimuksen empiirinen osa suoritettiin kuudella puolistrukturoidulla asiantuntijahaastattelulla, jotka perustuivat tutkimuksen teoreettiselle viitekehykselle. Haastateltavat valittiin verkkokaupassa kan-sainvälistymisen kokemuksien perusteella ja asiantuntemuksen perusteella. Tutkimus oli luonteeltaan tutkiva ja tutkija halusi löytää uutta ja yllättävää tietoa käsiteltävästä ilmiöstä. Tutkimuksen löydökset tukevat suurelta osin olemassa olevaa teoriaa, mutta ne tuot-tivat myös uutta mielenkiintoista tietoa etenkin suomalaisten verkkokauppayritysten kan-sainvälistymisen mahdollistavista ja estävistä tekijöistä. Löydökset korostavat sosiaalisen median alustojen ja markkinointityökalujen merkitystä, luoden tehokkaan kanavan glo-baaliin brändimarkkinointiin ja kansainvälistymiseen verkkokaupassa. Toisaalta tutki-muksen mukaan Suomessa ei käytännössä ole riskisijoittajia eikä pankkeja, jotka haluai-sivat investoida kasvaviin verkkokaupan alan yrityksiin, kun taas Ruotsissa useat menes-tyneet verkkokaupat ovat houkuttaneet sijoittajia ja luoneet kiinnostusta koko toimialan ympärille. Yhteenvetona voidaan todeta, että empiiriset havainnot tarjoavat mielenkiintoisia vastauksia tutkimuksen pääkysymykseen sekä laajemmin verkkokaupan kansainvälisty-mistutkimukseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että tutkimus toteutettiin vain kuuden asian-tuntijahaastattelun avulla, joten havainnot säilyvät pintapuolisena ja tarvitaan laajempaa empiiristä tutkimusta yleisemmin arvioitavissa olevien päätelmien tekemiseksi.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022050533145
https://www.utupub.fi/bitstrea...progradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Alkoholin verotusta pidetään yhtenä tehokkaimmista poliittisista keinoista vaikuttaa alkoholin kulutukseen. Verottamalla alkoholia pyritään vaikuttamaan alkoholin hintaan ja sitä kautta kuluttajan ostovoimaan ja halukkuuteen kuluttaa alkoholia. Alkoholiveron läpimenoaste on hyvä eli vero siirtyy tuotteen hintaan kokonaan tai lähes kokonaan. Alkoholin käyttöön liittyy itsekontrollointiongelma ja väärinkäytöstä aiheutuu yhteiskunnalle satojen miljoonien eurojen välittömät kustannukset. Kun mukaan lasketaan välilliset kustannukset, nousee väärinkäytön hinta vielä satoja miljoonia euroja korkeammaksi. Tutkielman tarkoitus on selvittää hintojen ja verotuksen vaikutusta alkoholin kulutukseen Suomessa. Hintojen ja menojen vaikutusta alkoholin kulutukseen tarkastellaan määrittelemällä kysynnän hintajoustot vähittäiskulutukselle, anniskelukulutukselle ja kokonaiskulutukselle. Joustot estimoitiin käyttämällä Deatonin ja Muellbauerin (1980) kehittämää kysyntämallia An Almost Ideal Demand System eli AIDS-mallia. Tuloksia vertailtiin Vihmon (2006), Leppäsen ja Österbergin (2002) ja Leppäsen (1999) samalla menetelmällä tekemiin tutkimuksiin. Tässä tutkielmassa saadut tulokset eivät ole linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa, joten niiden luotettavuuteen tulee suhtautua kriittisesti. Se, että tulokset poikkeavat toisistaan, voi johtua monesta eri syystä. Poikkeamat saattavat johtua eri aikakausiin liittyvistä piirteistä, kuten poliittisista muutoksista ja kulutustottumuksista. Poikkeavat tulokset saattavat myös olla seurausta liian pienestä havaintomäärästä tai muusta aineistoon liittyvästä ongelmasta. Yleisesti alkoholin kysyntää voidaan pitää melko joustavana, eli sen kulutukseen voidaan vaikuttaa hintojen kautta. Sekä suomalaisissa että kansainvälisissä tutkimuksissa olut saa pienimmän hintajouston arvon, eli se on hintajoustamattomin alkoholijuomaryhmä. Väkevien alkoholijuomien ja viinien juomaryhmät saavat suurempia joustoarvoja. Verratessa Suomea muihin maihin voidaan havaita, että hintajoustot poikkeavat vain hiukan Ruotsin hintajoustoista, mutta ovat selvästi pienempiä kuin muissa maissa.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023060652694
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Tutkielma käsittelee kuolinpesään määrättävän pesänselvittäjän toimivaltaa ja osakkaiden oikeusturvaa pesänselvittäjähallinnossa. Pesänselvittäjän toimivalta on yleinen ja hän myös kantaa ja vastaa pesää koskevissa asioissa. Näin varmistetaan pesänselvityksen tehokkuus ja joutuisuus. Toisaalta herää kysymys, onko osakkaiden oikeusturva huomioitu riittävästi vai jyräävätkö pesänselvityksen tehokkuus ja joutuisuus pesänselvityksen keskisimpinä periaatteina oikeusturvakysymysten yli. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, mitä pesänselvittäjän toimivaltaan kuuluu ja miten pesän osakkaiden oikeusturva on huomioitu pesänselvittäjäjärjestelmässä. Lisäksi tarkastelun kohteena on pesänselvittäjärjestelmän tarkoitus. Oikeusturvan kannalta pesän osakkaiden kanneoikeus on merkittävässä roolissa ja se on myös tutkielmassa erityisen kiinnostuksen kohteena. Kanneoikeuden lisäksi oikeusturvakysymyksiä tutkitaan siitä näkökulmasta, miten osakkaat voivat valvoa pesänselvittäjän toimintaa ja millaisia keinoja heillä on käytettävissään epäkohtia havaitessaan. Tutkielmassa käytetään tutkimusmenetelmänä lainoppia. Pesänselvittäjäjärjestelmän tarkoitusta tutkittaessa hyödynnetään oikeushistoriallista näkökulmaa. Lisäksi tutkielma sisältää oikeusvertailevia näkökohtia, kun suomalaista pesänselvitystä verrataan Ruotsin ja Norjan järjestelmiin. Tutkimuksen perusteella pesänselvittäjäjärjestelmän tehokkuus ja joutuisuus törmäävät usein osakkaiden oikeusturvan kanssa. Pesänselvittäjällä on oltava laaja toimivalta ja pääsääntöisesti yksinomainen kanneoikeus pesänselvittäjäjärjestelmän toimivuuden takaamiseksi. KKO on tuoreessa tapauksessaan KKO 2022:39 hyväksynyt poikkeuksellisesti osakkaan pesänselvittäjähallinnon aikaisen rinnakkaisen kanneoikeuden, mutta ratkaisu jättää oikeustilan kanneoikeuden osalta edelleen melko avoimeksi. Osakkaiden oikeusturvaa voisi parantaa esimerkiksi säätämällä vuositilivelvollisuudesta ja osakkaiden poikkeuksellisesta kanneoikeudesta.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060844269
https://www.utupub.fi/bitstrea...4-Kreula.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Pörssiyhtiöiden perustajilla on ainutlaatuinen suhde yhtiöihinsä ja julkisuudessa näkyy usein pörssin menestystarinoita, joissa perustaja johtaa yhtiöitä edelleen. Tässä tutkielmassa selvitetään, onko perustajien johtajat muita yhtiöitä parempia sijoituskohteita. Käyn läpi aiempaa tutkimusta, joka keskittyy pääosin Yhdysvaltojen osakemarkkinoille ja teen oman analyysin Suomen ja Ruotsin mittakaavassa OMX Helsinki, OMX First North Finland ja OMX Stockholm pörssien yhtiöistä vuosina 2013-2021. Aiempi tutkimus puhuu suurimmilta osin perustajien tuoman positiivisen efektin puolesta. Useimmiten aiemmissa tutkimuksissa vaikutus on positiivinen tai neutraali, ja suurimmat positiiviset vaikutukset nähdään innovatiivisilla tiukasti kilpailuilla toimialoilla markkina-arvoltaan pienissä yhtiöissä. Aiemman tutkimuksen mukaan myös yhtiön koko laskee positiivista vaikutusta ja saattaa jopa muuttua jarruksi yhtiön kehitykselle yhtiön kasvaessa tarpeeksi suureen kokoluokkaan. Aiemmissa tutkimuksissa on löydetty runsaasti positiivisia vaikutuksia yhtiön johdon perustajastatuksella ja osakeomistuksen määrällä. Nämä yhtiöt, joissa perustaja tai yksi perustajajäsenistä on edelleen johdossa, pärjäävät keskimäärin muita yhtiöitä paremmin taloudellisesti, joka näkyy myös sijoittajan tuotoissa pitkällä aikavälillä. Tässä tutkielmassa analysoin yhteensä 592 Ruotsalaista ja Suomalaista yhtiötä, joista 57 yhtiötä ja 262,9 yhtiökohtaista vuotta ovat perustajajäsenen johtamia. Vertaan perustajien johtamista yhtiöistä koottuja arvo- ja tasapainotettuja salkkuja markkinoiden tuottoindekseihin vuosina 2013-2021. Tulokset ovat kohtalaisen hyvin linjassa aiemman tutkimuksen kanssa. Perustajien johtamista yhtiöistä kootut portfoliot voittivat markkinaindeksit joka tilanteessa. Lisäksi suurimmat tuotot painottuvat pienyhtiöihin ja jossain määrin korkean teknologian aloille.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020113098804
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Koska vakiintunutta käännöstä englannin extender tag -ilmaisulle ei ole suomeksi olemassa, olen suomentanut ilmaisun sanalla laajennusliite, jota käytän tässä tiivistelmässä. Tämä pro gradu -tutkielma kartoittaa, miten suomea äidinkielenään puhuvat englannin oppijat käyttävät englannin laajennusliitteitä (extender tag) puheessaan. Kyseessä oleva englannin kielen ilmiö on itse asiassa yhtä vanha kuin itse englanninkieli (Carroll 2008, 7). Vanhimpia mainintoja laajennusliitteen käytöstä löytyy Shakespearen teksteistä, joissa esiintyy and things -laajennusliite vuoden 1596 tietämillä (Tagliamonte & Denis 2010, 340). Oxfordin englannin sanakirjassa ensimmäinen maininta and things -laajennusliitteen käytöstä on vuodelta 1601. Varhaisimmat yritykset analysoida tätä kielellistä ilmiötä juontavat juurensa 1970-luvulle (Cristal & Davy 1975 ja Ball & Ariel 1978). Sittemmin laajennusliitteen käytön tutkimus on yleistynyt ja 2000-luvulla mukaan on tullut vieraankielen oppijan näkökulma. Tutkimus on myös laajentunut käsittämään englannin lisäksi muita kieliä, kuten esim. ruotsi (Winter & Norrby 2000), saksa (Overstreet 2005), espanja (Cortés Rodríguez 2006), japani (Watanabe 2014) ja persiankieli (Parvaresh et al. 2012). Tutkielman tarkoitus on myös selvittää, mitkä sosiaaliset tekijät mahdollisesti vaikuttavat laajennusliitteiden käyttöön. Suomessa aiheeseen liittyvää vastaavanlaista tutkimusta ei ole tehty. Mari Metsä-Ketelän (2016) tutkimus poikkeaa tästä tutkielmasta siinä, että hän tutki and so on, et cetera ja or something (like that) -laajennusliitteiden käyttöä kansainvälisen kommunikoinnin yhteydessä akateemisessa ympäristössä. Tämä tutkielma hyödyntää YKI-korpusta, jonka Soveltavan kielentutkimuksen keskus on koostanut Yleisten kielitutkintojen testiaineistosta. Tutkielma pyrkii vastaamaan kolmeen tutkimuskysymykseen, jotka ovat: 1. Mikä on laajennusliitteiden esiintymistiheys YKI-korpuksen englanninkielen suullisessa testiosuudessa? 2. Millaisia laajennusliitteitä rakenteeltaan suomalaiset englannin kielen oppijat käyttävät? 3. Mikä on erilaisten sosiaalisten muuttujien kuten esim. iän, koulutustaustan ja testitason vaikutus laajennusliitteiden käyttöön? Tässä tiivistelmässä käydään läpi teoreettista taustaa sekä itse laajennusliitteitä havainnollistaen, että aiempiin tutkimuksiin viitaten, jonka jälkeen tutkimuksen materiaali ja menetelmät selostetaan. Lopuksi keskeisimmät tutkimustulokset esitellään johtopäätöksiä samanaikaisesti pohtien. Teoria ja aikaisemmat tutkimukset Laajennusliitteitä luonnehtii monimuotoisuus. Toisaalta niiden rakenne ja pituus vaihtelevat suuresti ja toisaalta ne voivat esiintyä kiinteinä kokonaisuuksina kuten esim. and so on tai et cetera. Tämän johdosta seuraava kuvaus pyrkii esittämään yleisimmin esiintyvät muodot. Perusmuodoltaan laajennusliitteet rakentuvat and/or -konjunktioista, määreistä ja pääsubstantiivista (head noun) (Overstreet 1999, Carroll 2008, Wagner et al. 2015). Pääsubstantiiveina voivat things ja stuff -substantiivien lisäksi toimia seuraavat substantiivit: one, people, shit ja crap (Tagliamonte & Denis 2010, 337). Laajennusliitteet jaetaan kahteen ryhmään sen mukaan, mikä konjunktio aloittaa liitteen (adjunctives/disjunctives). Yksi tärkeimmistä laajennusliitteisiin liittyvistä ominaisuuksista on anaforinen viittaus (anaphoric reference). Kielitieteellinen tutkimus on lähestynyt laajennusliitteiden käyttöä monesta eri näkökulmasta, mikä heijastuu terminologian moninaisuutena. Kielen oppijan näkökulman myötä esiin on noussut sanarypäs-käsite (multi word units/ MWU). Kielenoppija omaksuu kieltä sanaryhmittäin eikä pelkästään sana kerrallaan (Vetschinnikova 2019, 1). On kuitenkin huomattava, että laajennusliitteet ovat vain yksi sanarypäs-käsitteen alle kuuluva kielen sanaston osa-alue. Kuten edellä on mainittu, aiheeseen liittyvää tutkimustietoa löytyy melko runsaasti. Tähän pro-gradu-tutkielmaan otettiin mukaan kahden tutkijan tutkimustulokset, joihin tämän tutkielman tuloksia verrattiin. Vertailun avulla selvitettiin, miten suomalaiset englanninkielen oppijat sijoittuvat kansainvälisesti. Buysse (2014) tutki hollantia äidinkielenään puhuvien englanninkielen oppijoiden korpusta ja Aijmer (2015) puolestaan käytti tutkimuksessaan ruotsalaisten englannin oppijoiden korpusta. Tutkimuksen aineisto ja menetelmät YKI-korpus koostuu aikuisille tarkoitetusta kielitaitotestistä, joka voidaan suorittaa kolmella eri testitasolla (basic, intermediate, advanced). YKI-korpuksen aineisto on jaettu vanhempaan ja uudempaan osaan vuoden 2010 ollessa jakolinjana. Tutkimuksen aineistoksi valittiin 360 äänitettä Yleisen kielitutkinnon englannin testin suullisen osion neljännen tehtävän suorituksista. Kyseisen suullisen testiosuuden pituus on 2 minuuttia. Kaiken kaikkiaan aineiston kesto on 12 tuntia. YKI-korpus ei sisällä äänitteiden transkriptioita, joten kuuntelun jälkeen laajennusliitteitä sisältävät lauseet sekä niitä edeltävä konteksti transkriboitiin. Löydetyt laajennusliitteet jaettiin kolmeen ryhmään testitasoittain sekä vanhan että uuden aineiston osalta. Ensimmäinen ryhmä alkaa and-konjuntiolla, toinen or-konjuntiolla. Kolmannessa ryhmässä ovat ne laajennusliitteet, jotka eivät sisällä konjunktiota. Laajennusliitteiden ryhmittely, transkribointi ja esiintymistiheyksien laskeminen on suoritettu Orange-ohjelmaa - käyttäen. Tarkempaan analyysiin valittiin and stuff/thing (like that) ja and so on, joista ensimmäisten kohdalla tutkittiin anaforista viittausta sekä jälkimmäisen kohdalla laajennusliitteen käyttöä listan muodostuksen osatekijänä. Lisäksi or-laajennusliitteiden konteksti kartoitettiin Aijmerin (2015) luetteloimien kollokaatioiden avulla. YKI-korpus sisältää myös testiin osallistuneiden antamia taustatieoja, joita hyödynnettiin sosiaalisten muuttujien tutkimuksessa. Tämän aineiston analysointiin käytettiin datan louhintaan kehitettyä Orange-ohjelmistoa. Lisäksi Mathematica-ohjelmistoa on käytetty lähinnä tutkimustuloksia esittävien kaavioiden kuvaamiseen. Keskeisimmät tutkimustulokset Analyysin tulosten mukaan suomalaiset englanninkielen oppijat käyttivät eniten and-konjunktiolla alkavia laajennusliitteitä. And-konjunktioiden alkavien osuus selittyy suurella and so on -laajennusliitteen käytöllä. Kolme suosituinta laajennusliitettä olivat: and so on, or something like that ja or something. Aivan poikkeuksellista and so on -käyttö ei ole kielenoppijoiden keskuudessa sillä Buyssen (2014) hollantia äidinkielenään puhuvien oppijoiden korpuksessa and so on -käyttö löytyy kolmannelta sijalta. Tutkimusten mukaan natiivit englanninkielen puhujat käyttävät and so on -laajennusliitettä yleensä joko kirjoitetussa tai virallisessa puheessa (Overstreet 1999, 7). Suomalaisten kielenoppijoiden suosima and so on -laajennusliitteen käyttö on osaltaan selitettävissä äidinkielen siirtovaikutuksella. Suomen kielen vastine ja niin edelleen on käännökseltään englantilaista versiota vastaava sekä rakenteeltaan että käytöltään. Koska and so on -laajennusliitettä esiintyi eniten korpuksessa, sitä tutkittiin listan muodostuksen osatekijänä. Analyysin tulokset vahvistavat Jeffersonin (1990) teorian listan muodostamisesta. Teorian mukaan puhujat pyrkivät muodostamaan listan, joka koostuu kolmesta osasta. Kun and stuff/things (like that) -laajennusliitteen käyttöä analysoitiin tarkemmin, osoittautui, että suomalaiset englannin kielen oppijat suosivat laajennusliitteen pidempää muotoa puheessaan. Buysse (2014) raportoi samasta ilmiöstä, mutta Aijmer (2015) ei nähnyt vastaavaa tutkimuksessaan. Yllättävä löydös oli se, että suomalaiset eivät käyttäneet puheessaan suuremmassa määrin and stuff (like that) -laajennusliitettä, mikä taas oli Buyssenin (2014) tutkimuksessa ominaista hollantia äidinkielenään puhuvien englannin kielen oppijoille. Buyssen mukaan runsas käyttö juontaa juurensa suuresta amerikkalaisten sarjojen tarjonnasta, jolloin and stuff (like that) -laajennusliitettä kuullaan paljon. Siitä huolimatta, että Suomessa on myös laaja amerikkalaisten sarjojen ja elokuvien tarjonta, eivät suomalaiset näyttäneen käyttävän and stuff (like that) niin paljon kuin hollantia tai ruotsia äidinkielenään puhuvat englanninkielen oppijat. And stuff/thing (like that) -laajennusliitteen kontekstin tutkiminen paljasti ristiriitaisuuksia stuff/things -pääsubstantiiviin ja sen anaforisen viittauksen kohteena olevan substantiivin välillä. Esimerkiksi pääsubstantiivia stuff oli käytetty viittamaan laskettavissa olevaan substantiiviin. Edellä mainitun tyyppistä laajennusliitteen käyttöä on todettu aikaisemmissa tutkimuksissa (Tagliamonte & Denis 2010). Sosiaalisten muuttujien analyysi osoitti, että mitään yksittäistä sosiaalista tekijä, joka vaikuttaa laajennusliitteiden käyttöön, ei voitu nimetä. Tutkimus kuitenkin antoi viitteitä siitä, että korkeampi koulutuksen taso sekä nuoruus edistivät laajennusliitteiden käyttöä. Aineiston analyysissä käytetty Orange-ohjelmiston käyttö osoittautui tämän tutkimuksen tekemiseen hyvin käyttökelpoiseksi lähinnä siksi, että sen käyttö ei vaadi ohjelmointitaitoja. Laskutoimituksen tuloksia on mahdollista tarkastella erilaisen graafisten kaavioiden avulla, jotka visualisoivat tuloksia. Tällöin aineistosta saattaa nousta esiin asioita, joiden tarkempi tarkastelu avaa uusia näkökulmia aineiston tulkitsemiseen. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että laajennusliitteiden käyttö tulisi ottaa huomioon opetuksessa. Opettajien tulee lisätä oppilaidensa tietoisuutta tämän kielellisen ilmiön suhteen. Oppilaiden tulisi oppia tunnistamaan erilaiset laajennusliitteiden erilaiset muunnelmat ja oppia käyttämään niitä oikeassa rekisterissä. Lopuksi voidaan todeta, että tämä tutkielma voi toimia lähtökohtana laajemmalle laajennusliitteiden tutkimukselle suomalaisten englanninkielen oppijoiden kielenkäytössä. Erityisesti syvällinen kvalitatiivinen laajennusliitteiden funktionaalisten ominaisuuksien tutkimus luonnollisissa keskustelutilanteissa olisi erinomainen tutkimuskohde. Tutkimukseen olisi syytä sisällyttää kyselylomake tai haastattelu, jotta yksityiskohtaisemmat taustatiedot saataisiin kartoitettua. Toinen tutkimus olisi hyvä kohdistaa oppimismateriaalien kartoittamiseen peruskouluissa ja lukioissa. Mielenkiintoista olisi selvittää, kuinka paljon laajennusliitteitä esiintyy opetusmateriaaleissa ja kuinka paljon opettajat itse kiinnittivät ilmiöön huomiota opettaessaan. Kielen oppijoille hyvä laajennusliitteiden hallinta tarjoaa vielä yhden työkalun sujuvaan kielen tuottamiseen.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9497-7
https://www.utupub.fi/bitstrea...ali%20VK.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
<b>Bile boiling and wars of words. The irritated emotional and discursive culture of the late 19th-century Finnish press</b> In this article-based dissertation in the field of cultural history, I examine the emotional and discursive culture of the press in the Grand Duchy of Finland at the end of the 19th century from the perspective of emotions such as irritation. The question is approached from both a media historical and the history of emotions' perspective with the aim of creating a cultural-historical synthesis of these two cultures. The main material for the study consists of the letters to the editor of ten newspapers published in 1895 and other newspaper articles from the 1890s. The study shows that modern letters to the editor columns emerged in Finnish newspapers in the 1860s and by the mid-1890s they had established themselves in most Finnish- and Swedish-language newspapers. Most of the writers were middleclass men and only a small number were women. The areas of discussion were strongly segregated between the sexes and the public expression of women's irritation was explicitly forbidden. Emotions such as irritation were considered natural, but at the same time, their expression had to be refrained from for religious, social, and health reasons. Emotions were seen as universal and linked to human biology and therefore to physicality. In the letters to the editor, emotions were expressed, for example, in deviations from the text type and in the means of textual expression. The expression of emotions of irritation was motivated primarily by the publicizing of grievances and experiences of injustice, but the expression of emotions was also a rhetorical device. Emotions of indignation often stem from emotions such as pride, shame, and honour. The tense atmosphere in the press in the 1890s, the constant 'war of words' and libel cases, involved both readers and journalists, with the help of the prevailing legislation. In addition to social changes, the fragmentation of controversial issues and the political and performative nature of the emotions expressed in the writings also played a role. Emotions such as anger and enthusiasm played a particularly important role in the modernization process, as more and more people were able to participate in social debate, regardless of their social background
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022050232048
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Tässä pro gradu-tutkielmassa tutkin eri-ikäisten suomalaisten ja Suomessa koulua käyneiden muistelijoiden kokemuksia liittyen opettajien kanssa tapahtuneisiin vuorovaikutustilanteisiin. Tutkimuksessa pyrin selvittämään sitä, minkälaisia positiivisia ja negatiivisia kokemuksia eri- ikäisillä muistelijoilla on liittyen opettajien kanssa tapahtuneisiin kohtaamisiin sekä minkälaiset kokemukset ovat jääneet vastaajien mieleen. Tarkoituksena oli myös selvittää, onko muistelukokemuksissa löydettävissä samankaltaisuutta liittyen esimerkiksi positiivisiin tai negatiivisiin kokemuksiin sekä sitä, minkälaisia tunteita vastaajissa on herännyt ja onko näillä kokemuksilla ollut merkitystä vastaajan elämässä myöhemmin. Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka toteutettiin haastattelututkimuksena. Analyysissä käytettiin fenomenologista tutkimusotetta. Haastatteluun osallistui 7 henkilöä, iältään 10-73-vuotta. Kaikki haastateltavat ovat käyneet koulunsa Suomessa, yksi vastaajista ruotsin kielellä kielikylpyopetuksessa. Haastattelut äänitettiin ja litteroitiin tekstimuotoon jonka jälkeen niistä etsittiin tutkittavaa aihetta koskevia kokemuksia ja käsityksiä sekä kuvailujen eroavaisuuksia. Auki kirjoitetuista teksteistä nousivat esille seuraavat kategoriat: opettajan toiminnan eettisyys ja epäeettisyys, opettajan toiminnan herättämät positiiviset ja negatiiviset tunteet sekä opettajakohtaamisten mahdolliset negatiiviset ja positiiviset vaikutukset vastaajan elämässä myöhemmin. Näistä teemoista laadittiin fenomenografisella otteella tulosavaruus, johon vastaukset luokiteltiin näiden yläotsikoiden alle. Tämän pienen otoksen kohdalla tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että opettajiin liitetyt sekä positiiviset että negatiiviset kokemukset kuvautuivat hyvin samankaltaisesti eri ikäisten vastaajien kohdalla. Samoin opettajan toiminnan herättämät tunteet kuvautuivat melko samankaltaisesti. Vanhemmilla vastaajilla oli hieman enemmän mainintoja opettajan toiminnan vaikutuksesta myöhemmässä elämässä. Tämä voi selittyä sillä, että vanhempien ihmisten saattaa olla helpompaa suhteuttaa elämässä tapahtuneita asioita pidemmälle perspektiiville.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022031022977
https://www.utupub.fi/bitstrea...nnayte-A.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Pienten lasten äkillinen välikorvatulehdus on yleinen lapsuuden ajan infektio. Kahden vuoden ikään mennessä noin 70 % suomalaisista lapsista on sairastanut vähintään yhden äkillisen välikorvatulehduksen. Äkillinen välikorvatulehdus on alle 6-vuotiaiden lasten yleisin antibioottihoidon syy ja sen hoitosuositukset vaihtelevat eri maissa. Antibioottiresistenssi on WHO:n mukaan yksi maailman kymmenestä suurimmasta terveysriskistä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka yhteneväisiä äkillisen välikorvatulehduksen hoitosuositukset ovat Euroopassa. Tutkimme myös, onko Streptococcus pneumoniaen antibioottiherkkyydellä penisilliinille eroja, ja onko antibiootin käytöllä maiden välillä ja antibioottiresistenssillä yhteyttä kansallisella tasolla. Tutkimuksen aineisto koostui kymmenessä eurooppalaisessa maassa vuoden 2012 jälkeen julkaistuista lasten äkillisen välikorvatulehduksen kansallisista hoitosuosituksista. Kunkin maan hoitosuosituksesta kerättyjä käytäntöjä verrattiin Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen raportoimiin tietoihin Streptococcus pneumoniaen antibioottiresistenssistä vuosina 2010 ja 2020. Tässä tutkimuksessa todettiin, että hoitosuositukset vaihtelivat eri maissa ja joistakin maista hoitosuositukset puuttuvat kokonaan. Suositeltu amoksisilliini- annos vaihteli välillä 40–90 mg/kg/vrk ja antibioottihoidon kesto 5–10 vrk. Kuudessa maassa suositellaan aktiivista seurantaa 6–24 kuukauden ikäisille lapsille, Ruotsissa ja Norjassa 12–24 kuukauden ikäisille lapsille. Ainoastaan Suomessa ja Italiassa voi tämän ikäisille lapsille antibiootin määrätä suoraan ilman aktiivista seurantaa. Tutkimuksessa todettiin myös, että Streptococcus pneumoniaen herkkyys penisilliinille vaihteli maittain. Vuonna 2010 viidessä maassa Streptococcus pneumoniaella oli penisilliiniresistenssiä alle 5 %. Resistenssi yleistyi, ja vuonna 2020 kaikissa maissa yli 5 % tutkituista kannoista oli herkkyydeltään alentuneita tai resistenttejä. Resistenttejä bakteerikantoja todettiin enemmän sellaisissa maissa, joissa suositeltiin pidempikestoisempaa antibioottihoitoa ja usein myös korkeammalla annoksella. Yhteenvetona voidaan todeta, että äkillisen välikorvatulehduksen antibioottihoidon annoksella ja kestolla voi olla vaikutusta alueellisiin antibioottiresistenssin eroihin.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209127966
https://www.utupub.fi/bitstrea...eravuori.pdf (Turun yliopisto - Utupubin lisensiaatintyöt)
Itseoppineiden kirjoittajien tutkimus on 1900-luvun lopulta, Suomessa erityisesti 2000-luvun alusta, luonut uutta näkökulmaa tavallisten, julkisen elämän ulkopuolella toimivien ihmisten arjen, ajatusmaailman ja kirjoittamisen tapojen tutkimukseen. Systemaattinen arkistoaineistojen kartoitus ja keruut ovat osoittaneet, että jo ennen kansakoululaitoksen vakiintumista myös suomalaisella maaseudulla ihmiset saattoivat hankkia itselleen kirjoitustaidon ja käyttää sitä aktiivisesti. Kustavilaisen laivuri Simon Janssonin (1812–1887) ja Wilhelmina Janssonin o.s. Widbomin (1810–1892) koulutielle lähetetyille pojilleen lähettämät kirjeet 1860- ja 1870- luvuilta ovat säilyneet A. W. Jahnssonin arkistossa SKS:n kirjallisuusarkistossa. Kirjeet ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Kirjeiden kautta on selvitetty, minkälaisia mahdollisuuksia säätyyhteiskunnan murtuminen avasi säätyläistön ulkopuolella oleville ihmisille ja minkälaisia taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttäen koulua käymättömät vanhemmat onnistuivat siirtämään poikansa yliopistokoulutuksen kautta säätyläistöön. Kirjeitä on tarkasteltu egodokumentteina, historian lähteinä, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Hollantilaisen historioitsija Jacques Presserin luoma ja mm. Rudolf Dekkerin kehittämä egodokumentti-termi käsittää kirjeiden lisäksi omaelämäkerrat, muistelmat ja päiväkirjat. Näkökulma yhdistää historiantutkimukseen mm. kirjallisuustieteen käsitteitä. Yksityisluontoisten tekstien kautta voidaan tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen tila tiettynä aikana tarjoaa. Ne tarjoavat tavan tutkia ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita ja paikallisyhteisöä, tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen sekä ajatusmaailmaa. Yhden perheen kirjeenvaihdon kautta on tarkasteltu niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, joita kirjeenvaihdon käyttämisellä tutkimuksen materiaalina on egodokumenttien kentässä. Kirjeitä on tutkittu osana kirjeenvaihdon kulttuuria. Siihen kuuluvat itse kirjeiden sisällön lisäksi luku- ja kirjoitustaito, kirjekulttuurin oppiminen ja sen konventiot sekä kirjoittamisen materiaaliset edellytykset. Britt Liljewallin tutkimuksia soveltaen Janssonin perheen kirjeenvaihtoa on tarkasteltu sen rituaalisen, informatiivisen, sosiaalisen ja normeja välittävän funktion kautta. Kirjeenvaihdossa esille tulevien aihepiirien joukosta on nostettu esiin viisi keskeisintä: arki ja siihen liittyvä perheen sisäinen huolenpito; koulutus ja siihen liittyvät toiveet ja pettymykset; uskonto: sosiaaliset suhteet ja verkostot sekä viimeisenä terveys, sairaus ja kuolema. Kirjeiden kautta on tutkittu yhteistöllistä tiedonvälitystä ja sitä, ketkä henkilöt ja minkälaiset aiheen ovat kirjeiden uutisoinnissa keskeisiä.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003128119
https://www.utupub.fi/bitstrea...ro_gradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Kasvien elinympäristön luo suurelta osin kasvupaikalla vallitseva ilmasto. Kasvuympäristön on ennustettu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta muuttuvan tulevaisuudessa varsinkin pohjoisilla alueilla, millä on huomattavia vaikutuksia myös maataloudelle. Heinäkasvit ovat tärkeimpiä viljeltyjä ravinto- ja rehukasveja maailmanlaajuisesti, sillä niihin kuuluvat esimerkiksi viljat, maissi ja rehuksi viljeltävät heinäkasvit. Suomi on maailman pohjoisin laajamittaista maataloustuotantoa harjoittava maa, jossa yleisin pellon käyttömuoto on heinäkasvien viljely joko kotieläinten rehuksi, siementuotantoon tai laidunmaana. Koska Suomessa ilmasto on kylmä ja kasvukausi lyhyt, olosuhteet kasvien kasvulle ovat verrattain haastavat. Ilmastonmuutoksen on kuitenkin ennustettu tulevaisuudessa nostavan Suomen keskilämpötiloja ja pidentävän kasvukautta, mikä voisi parantaa heinäkasvien menestymistä. Tässä tutkimuksessa tarkastelin, miten leudontuvat talvet, pidentyvä kasvukausi ja muuttuvat lämpötilat sekä sademäärät vaikuttavat erilaisista alkuperistä peräisin olevien monivuotisten heinäkasvien talvehtimiseen, kukkimiseen ja kasvuun Suomen olosuhteissa. Tutkimusaineistona käytin virallisten lajikekokeiden mittausaineistoa Ruokavirastolta ja Luonnonvarakeskukselta nurminadan 14 eri lajikkeesta sekä Ilmatieteen laitoksen säähavaintoaineistoa vuosien 2001-2017 ajalta. Nurminata-aineistoissa oli mukana lajikkeita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Virosta, Saksasta ja Hollannista, mikä tarjosi mahdollisuuden eri lajikkeiden menestymisen vertailuun usean kasvukauden ajalta. Tutkimuksen tuloksena havaitsin, että varsinkin vanhoilla nurminadan lajikkeilla pieni pakkaspäivien lukumäärä talven aikana huononsi heinäyksilöiden elossa säilymistä talven yli. Lisäksi havaitsin, että Suomea eteläisemmiltä ilmastoalueilta – kuten Hollannista, Tanskasta ja Saksasta – peräisin olevat nurminadan lajikkeet aloittavat kukintansa aiemmin kuin pohjoisempaa alkuperää olevat lajikkeet. Kasvukauden lämpösummalla tai sadesummalla ei ollut tässä tutkimuksessa vaikutusta nurminadan lajikkeiden kuiva-ainesatoon eikä suomalaisten nurminadan lajikkeiden korkeimman korren pituuteen. Koska ilmastonmuutoksen takia kasvukauden alkamisen on ennustettu aikaistuvan ja talvien leudontuvan, tulevaisuuden Suomen ilmasto-oloissa voisivat siis parhaiten menestyä uudet, nykyisiin oloihin jalostetut tai eteläisemmiltä ilmastoalueilta tuodut nurminadan lajikkeet.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe201902114575
https://www.utupub.fi/bitstrea...c3%a4yte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Tutkielmani tarkoituksena oli tarkastella, millaisen kuvan Adolf Nordenskiöld antoi Japanista kirjassaan Vegan matka Asian ja Europan ympäri ynnä historiallinen katsahdus edellisiin pitkin Vanhan mailman pohjoisrannikkoa tehtyihin löytöretkiin. Suomalaistaustainen tutkimusmatkailija kirjoitti vuosina 1878-1879 tekemästään purjehduksesta kaksiosaisen matkakirjan. Tämä purjehdus sisälsi myös noin kahden kuukauden mittaisen visiitin Japaniin, joka oli avautunut muulle maailmalle vasta 1850-luvulla. Lähdeaineistonani käytän Nordenskiöldin kirjoittaman kirjan Japanista kertovaa osuutta. Tutkielmassani tarkastelin, miten Nordenskiöld kuvaa Japania ja sen ihmisiä. Hän ehti vierailunsa aikana havainnoida maan asioita monipuolisesti ja välitti aikalaisilleen runsaasti mielenkiintoista tietoa Japanista. Nordenskiöldin kuvauksissa näkyy maan sisäinen muutos ja miten monet eurooppalaiset vaikutteet ovat saapuneet maahan. Hän tuo ilmi myös omien mielipiteidensä ohella muidenkin länsimaalaisten suhtautumista Japaniin ja sen kehittymiseen. Nordenskiöld itse suhtautui Japaniin ja sen tulevaisuuteen positiivisesti, mutta huomioi, että osa länsimaalaisista suhtautui nihkeästi Japanin kehitykseen. Nordenskiöld uskoi Japanin jatkavan länsimaisten oppien omaksumista ja sen saavuttavan länsimaiden kanssa tasavertaisemman aseman. Hän oli myös kiinnostunut maan perinteisemmästä kulttuurista ja huomioi paljon muutakin kuin länsimaiden inspiroimat muutokset. Osansa Nordenskiöldin huomiosta saivat maan asukkaiden tavat ja harrastukset, joita hän kirjassa esittelee. Hän välitti lukijoille tietoa esimerkiksi japanilaisesta painista, kylpylöistä ja pukeutumisesta. Japanin ollessa vielä vieras kohde eurooppalaisille tarjosivat Nordenskiöldin kuvaukset paljon varhaista tietoa maasta. Hän myös hankki itselleen Japanista massiivisen kirjakokoelman, jonka vei mukanaan Ruotsiin. Hän oli kiinnostunut kasvattamaan niin omaa kuin muidenkin tietoutta vielä varsin tuntemattomasta Japanista. Varhaisilla Japanin matkaajilla oli tärkeä rooli tiedon ja mielikuvien välittämisessä maasta. Kuvaukset ovat vaikuttaneet niin tuleviin matkaajiin kuin ihmisten yleisiin käsityksiinkin maasta. Kuvausten totuudenmukaisuudella ja asennoitumisella on ollut suurta merkitystä. Nordenskiöldin antama kuva maasta on positiivinen ja innostunut, vaikka hän ei kaihda myöskään negatiivisten puolien mainitsemista. Hänen kuvauksensa antoivat lukijoille kuvan kovasti kehittyvästä valtiosta, jolla oli paljon erikoisiakin piirteitä.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe202001304019
https://www.utupub.fi/bitstrea...Progradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Perehdyn tutkielmassa suullisten käsittelyiden järjestämiseen veroprosessuaalisissa asioissa, kun verovelvollinen pyytää suullista käsittelyä hallintotuomioistuimelta. Tutkielmassa tarkas-tellaan, täyttyvätkö oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytykset, jos hallinto-oikeus hyl-kää verovelvollisen suullista käsittelyä koskevan pyynnön. Tutkielman tarkoituksena on kar-toittaa, onko suullisten käsittelyiden vähäinen määrä veroprosesseissa oikeusturvaongelma. Tutkielmassa selvitetään myös keinoja, joilla suullisten käsittelyiden määrää voitaisiin nykyi-sen voimassa olevan oikeuden nojalla lisätä veroprosessuaalisissa asioissa. Tutkielmassa pe-rehdytään myös Ruotsin ja Saksan hallintoprosessia koskevaan sääntelyyn, jotta suomalaisen hallintoprosessin sääntelyä suullisista käsittelyistä on mahdollista arvioida kattavasti eri nä-kökulmista. Tutkielmassa käytetty metodi on perusluonteeltaan oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkielman tarkoituksena on arvioida voimassaolevan oikeuden ja 1.1.2020 voimaanastuvan lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa näkökulmasta suullisten käsittelyiden järjestämistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja yksilön oikeusturvan toteutumisen kannalta. Lainoppi on käsitteenä varsin monisyinen eikä lainopillisessa tutkimuksessa ole näkemykseni mukaan kysymys pelkästään mekaanisesta säännöksen lukemisesta ja tulkitsemisesta auktoritatiivis-ten hierarkkisesti muodostuneiden lähteiden valossa. Tutkielmassa on otettu huomioon mo-nitieteisyyden merkitys ja lähdeaineistona on käytetty muun muassa oikeussosiologista tut-kimusta koetusta oikeudenmukaisuudesta sekä LinkedIn-päivitystä. Näkemykseni mukaan kattavalla ja monipuolisella lähdeaineistolla päästään lähemmäksi voimassa olevan oikeu-den perimmäistä sisältöä verrattuna siihen, että lähdeaineistona käytettäisiin yksipuolisesti perinteistä oikeusdogmaattista tutkimusta. Tutkielman yksi keskeisimmistä havainnoista on, että suullisia käsittelyitä järjestetään vero-prosessissa todella harvoin, vaikka suullisten käsittelyiden lisääminen veroprosesseissa on mahdollista jo nykyisen voimassa olevan lainsäädännön avulla. Suullisten käsittelyiden vä-häinen määrä johtunee osittain siitä, että hallinto-oikeudet ovat haluttomia järjestämään suullisia käsittelyitä veroprosesseissa. Tosin hallintoprosessin kehitys on menossa suuntaan, joka korostaa suullisuuden lisäämisen merkitystä myös veroprosessuaalisissa asioissa. Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen, perusoikeuksien ja Euroopan unionin oikeuden alati kas-vavan merkityksen ansiosta suullisuus tulee jatkossa korostumaan hallintoprosessissa. Hallin-to-oikeuksien tulisikin rohkeammin järjestää suullisia käsittelyitä veroprosesseissa. Avainsanat: oikeudenmukainen oikeudenkäynti, oikeusturva, ihmisoikeudet, perusoikeudet, perustuslain suora soveltaminen, perustuslain etusija, suullinen käsittely, veroprosessi, suul-linen kuuleminen, kontradiktorisuus, tosiseikkojen selvittäminen, aineellinen totuus, virallis-periaate, koettu oikeudenmukaisuus, merkitys asianosaiselle.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022062349300
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tehdä näkyväksi, millaisia puhetapoja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) käytetään puhuttaessa maahanmuuttajien oppimisen tukemisesta ja kulttuurisesta moninaisuudesta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia subjektipositioita maahanmuuttajille tuotetaan. Opetussuunnitelman toimiessa poliittisena asiakirjana on tärkeää tutkia, millaisia sosiaalisia käytäntöjä ja arvoja siinä tuotetaan. Asiakirjana se vaikuttaa suoraan opetushenkilöstöön ja oppilaisiin. Tutkimus tehtiin osana kansainvälistä ”Teaching that Matters for Migrant Students” (TEAMS) -hanketta. Hankkeen tarkoituksena on selvittää keinoja ymmärtää maahanmuuttajien kotoutumista Skotlannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Hanke vastaa kiireelliseen tarpeeseen ymmärtää koulujen haasteita ja mahdollisuuksia maahanmuuttajien lisääntyviin määriin luokkahuoneissa. Tutkimuksen aineistona oli Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014). Aineistoa lähestyttiin sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä diskurssianalyysin menetelmin, jolloin analysoitava aihe nähtiin todellisuutta rakentavaksi tekijäksi. Diskurssit ymmärrettiin tässä tutkimuksessa puhetavoiksi, joista on löydettävissä yhtenäisiä piirteitä puheen tuottamien merkitysten suhteen. Diskurssianalyysin tarkoituksena ei ollut tehdä tilastollisia yleistyksiä, vaan pyrkiä ymmärtämään ja kuvaamaan käsiteltävää aihetta. Analyysi lähestyi tutkittavaa aihetta miten-tyyppisillä kysymyksillä. Diskurssianalyysin avulla pyrimme nostamaan esille sellaisia seikkoja, joita ei olisi löydettävissä ilman kriittistä analyysiä. Diskurssianalyysin pohjalta muodostettiin diskurssit, jotka jaettiin kolmeen osaan: toteavaan, kehottavaan ja epävarmaan diskurssiin. Toteavan diskurssin tunnuspiirteenä oli opetussuunnitelman varma puhe, jolloin se pyrki ohittamaan sosiaalisen konstruktion luonteen toteamalla asiat vain jonkin kaltaisina. Kehottavan diskurssin tunnuspiirteitä olivat nesessiivi-rakenteen käyttö ilmaistaessa asiantilan välttämättömyyttä sekä korkeampaan puhujakategoriaan viittaaminen. Epävarmassa diskurssissa taas käytettiin sanastoa, joka loi toiminnalle eri mahdollisuuksia, jolloin se oli modaalisesti epävarmaa. Opetussuunnitelma sisälsi eniten toteavan diskurssin puhetta, jossa puhe oli varmaa. Lisäksi se piiloutui usein passiivin taakse jättäen tekijät implisiittisiksi. Kehottavassa diskurssissa opetussuunnitelma nojautui toisinaan myös lakiin perustellen näkemyksiä oikeasta tavasta toimia. Epävarmassa diskurssissa taas jätettiin lukijalle vastuu toiminnan toteuttamisesta tai loppuun saattamisesta. Maahanmuuttajista puhuttaessa käytettiin heistä kaikissa diskursseissa useita eri termejä, joita ei määritelty erikseen. Tutkimus antaa tietoa opetussuunnitelman valta-asemasta, jotta ymmärrettäisiin paremmin, minkälaista retoriikkaa siinä käytetään. Tutkimus lisää tietoutta keskustelusta maahanmuuttajien ympärillä. Jokainen diskursseja tarkasteleva opetussuunnitelmatutkimus asettuu historialliseen aikajanaan peilaamalla aikaisempaa puhetta, mutta samalla se tuottaa myös itse uusia diskursseja.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060844336
https://www.utupub.fi/bitstrea...ro_gradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan vuoroasuvan lapsen elatusavun määrään vaikuttavia seikkoja. Lapsen elatusta säännellään kotimaisessa laissa ainoastaan yleispiirteisesti, eikä lainsäädännön perusteella ole pääteltävissä, mikä on yksittäistapauksessa sekä lapsen oikeuden kannalta riittävä että vanhempien elatuskykyjen kannalta kohtuullinen elatusavun määrä. Oikeusministeriö on antanut vuonna 2007 ohjeen lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi, jotta elatusapumaksujen suuruudet olisivat yhdenmukaisempia ja ennakoitavampia. Vaikka ohje on oikeudelliselta luonteeltaan suositus, sekä elatussopimuksia vahvistavat lastenvalvojat että tuomioistuimet ovat lähtökohtaisesti soveltaneet sitä toiminnassaan sen antamisesta lähtien. Kun kysymyksessä on vuoroasuvan lapsen elatusavun suuruuden määrittäminen, oikeusministeriön ohje on puutteellinen, eikä se huomioi riittävästi vuoroasumisjärjestelyn todellista luonnetta. Näin ollen vuoroasuvien lasten vanhemmilla ei ole käytettävissään riittävää ohjeistusta, kun he pyrkivät sopimaan lapselle suoritettavan elatusavun suuruudesta. Yksi merkittävä ongelma aiheutuu siitä, että lapsella voi myös vuoroasumistilanteessa olla ainoastaan yksi virallinen kotiosoite, jolloin lapsen vanhemmat jaetaan keinotekoisesti lapsen lähi- ja etävanhemmaksi, vaikka vuoroasuvalla lapsella on käytännössä kaksi tasavertaista kotia ja kaksi tasavertaista vanhempaa. Lapsen virallinen kotiosoite vaikuttaa esimerkiksi lapsilisän ja asumistuen ohjautumiseen lapsen vanhempien kesken. Tutkielman tutkimusmetodi on osin lainopillinen ja osin oikeusvertaileva. Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka elatusapua ohjataan yleisesti ja erityisesti vuoroasumistilanteissa. Koska lainsäädäntö ei vastaa kysymykseen vuoroasuvan lapsen elatusavun suuruudesta, tarkastelun painopiste on korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien antamissa ratkaisuissa ja oikeuskirjallisuudessa esitetyissä kannanotoissa. Oikeusvertailevassa osiossa vertailukohteena on ruotsalainen oikeusjärjestys. Oikeusvertailun tavoitteena on vertailla keskenään suomalaisia ja ruotsalaisia, lapsen elatukseen liittyviä normeja ja ratkaisuja ja etsiä niiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Tutkielmassa esitetään, että sekä lainsäädäntö että oikeusministeriön ohje huomioivat lapsen vuoroasumisjärjestelyn puutteellisesti. Tutkielmassa esitetään vaihtoehtoisia käytäntöjä vuoroasuvan lapsen elatusavun suuruuden määrittämiseksi ja esitetään, kuinka elatusapumaksu olisi sovitettavissa osaksi elatusapua maksavan vanhemman elatusvastuun kokonaisuutta. Tarkoituksena on yleisellä tasolla osoittaa, millä tavoilla lapsen vanhemmat jo tosiasiassa vastaavat lapsen elatuksesta vuoroasumisjärjestelyn puitteissa ja, että rahamääräisen elatusapumaksun tulisi muodostaa vain osa elatusapua maksavan vanhemman elatusvastuusta vuoroasuvaa lastaan kohtaan. Päähavaintona esitetään, että vuoroasumisjärjestelyn tosiasiallisen luonteen huomioiminen todennäköisesti vaikuttaa rahamääräisen elatusavun suuruuteen alentavasti.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6211-2
https://www.utupub.fi/bitstrea...i-vaitos.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
Kustavilainen talonpoikaislaivuri Simon Jansson ja hänen vaimonsa Wilhelmina o.s. Widbom kävivät kolmenkymmenen vuoden ajan kirjeenvaihtoa kouluun ja yliopistoon lähetettyjen poikiensa Waldemar, Evald ja Emil Jahnssonin kanssa. Lähes 150 suomen- ja ruotsinkielistä kirjettä on säilynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkistossa ja Turun maakunta-arkistossa. Lähiluvun kautta kirjeistä muodostuu yksityiskohtainen lähde saaristolaisperheen elämäntapaan, arkeen ja työhön sekä saaristoyhteisön sosiaalisen kanssakäymisen muotoihin. Ne kertovat myös ensimmäisen polven oppisivistyneistön synnystä ja niistä resursseista, joita hyödyntäen koulua käymättömät vanhemmat saattoivat kouluttaa lapsensa. Tutkimus liittyy suomalaisten 1800-luvun itseoppineiden kirjoittajien tekstien ja maaseudun kirjallistumisen tutkimukseen. Keskeinen käsite on egodokumentti, jolla tarkoitetaan kirjeitä ja muita tekstejä, joissa kirjoittaja kertoo itse omasta elämästään. Hollantilainen ja ranskalainen egodokumenttien tutkimus on pyrkinyt haastamaan uudenlaisten lähdeaineistojen kautta käsityksiä menneisyydestä sekä nostamaan esiin muun muassa yksilöllisen kokemuksen, kirjoittamisen kulttuurin ja dokumenttien materiaalisuuden. Janssonin perheen kirjeet poikkeavat monin tavoin 1800-luvun säätyläisten kirjeistä. Niiden funktio oli hyvin käytännöllinen ja arkinen, mutta ne olivat myös vanhempien keino tukea perheen yhteistä sosiaalisen nousun projektia. Kustavia koskevan tiheän uutisoinnin kautta ne pyrkivät pitämään kaupunkilaistuvat pojat osana vanhaa yhteisöään. Perheen isä vastasi suurelta osin kirjeenvaihdosta ja siihen liittyvästä huolenpidosta, mikä kertoo sukupuolittuneen työnjaon joustavuudesta saaristossa. Tutkimus osoittaa, ettei isän ammattiin perustuva yliopisto-opiskelijoiden tutkimus ole tavoittanut sitä naisten kautta välittyvää sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka saattoi olla ratkaiseva perheiden kouluttaessa lapsiaan. Kirjeiden analyysi tarkentaa kuvaa perinteisen talonpoikaispurjehduksen sopeutumisesta vuosisadan loppupuolen uudistuksiin."Dear sons!" The family letters of Simon and Wilhelmina Jansson as egodocuments (1858-1887) The merchant shipper Simon Jansson and his wife Wilhelmina née Widbom carried out a correspondence for nearly thirty years with their three sons Waldemar, Evald and Emil Jahnsson, who were sent to school and later university from their home island of Kustavi. This correspondence of about 150 letters, written in Finnish and Swedish, has been preserved in the Literary Archives of the Finnish Literature Society and the Provincial Archives of Turku. Using the method of close reading, these letters become a detailed source material for the way of living and the everyday life and work of an islander family, as well as for the forms of social interaction in their community. They also record the emergence of the new group of first-generation university-educated men and the resources that their unschooled parents had at their disposal. This study is closely linked to research on self-taught writers and the literalisation of the Finnish 19th century countryside. The egodocument – a letter or other document in which the writer writes about his or her own life – is a key concept in this study. Dutch and French studies of egodocuments have made use of new types of source materials to challenged established notions of the historical past and to highlight, among other things, individual experience, the culture of writing and the materiality of documents. The Jansson family letters differ in many ways from the letters of the gentry. While their function was very mundane and practical, they were also a means by which the parents promoted the family's common goal of social ascent. By communicating the local news of Kustavi, they attempted to keep their town-dwelling sons integrated within their old community. The father of the family assumed most of the responsibility for the family correspondence and for the solicitude it implied, which shows that the gendered division of labour could be flexible on the islands. This study demonstrates that research on university students based on the occupation of the father has failed to appreciate the social and cultural capital mediated through women, which could be crucial as families decided to educate their children. The letters also contribute to the understanding of traditional peasant sailing and its adjustment to economical change during the latter part of the 19th century.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021052030960
https://www.utupub.fi/bitstrea...pinnayte.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Ranskankieliset sanat ja ilmaukset Kjell Westön romaanissa Där vi en gång gått Johdanto Tutkimukseni aiheeni on Kjell Westön Finlandia-palkittu historiallinen romaani Där vi en gång gått (Missä kuljimme kerran), joka ilmestyi vuonna 2006. Teos kertoo itsenäistyvän Suomen tarinaa päähenkilöidensä, tosiasiallisten tapahtumien, rakennusten, tapakuvauksen ja kielellisen rikkauden avulla. Westö tunnetaan taitavana kuvailijana ja hänellä onkin kyky tuoda romaanihenkilöt lähelle lukijaa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, mutta romaanihenkilöiden mukana käydään myös Pariisissa. Kirjan henkilöt puhuvat ruotsin, suomen ja Stadin slangin lisäksi ranskaa, englantia, venäjää, saksaa, italiaa, espanjaa ja latinaa. Ranskaksi sanoja, ilmauksia, lainauksia tai nimiä löytyy yli kolme sataa. Nämä kielen yksiköt valikoituivat tutkimukseni pohjaksi tutkimuskysymysten ollessa seuraavat: 1) Mihin elämänalueisiin ranskankieliset sanat ja ilmaukset liittyvät romaanissa Där vi en gång gått? 2) Ketkä henkilöhahmoista käyttävät ranskankielisiä sanoja ja ilmauksia eniten romaanissa Där vi en gång gått? Tutkimuksen teoria pohjaa Eriksson ja Haapamäen vuonna 2011 luomaan malliin, jota he uudistivat vuonna 2017. Mallissa yhdistyvät kielitieteen ja kirjallisuustieteen näkökulma. Hypoteesini on, että ranskankieliset ilmaukset ohjaavat lukijaa havaitsemaan miten romaanihenkilöt puhuvat ja missä he ovat. Aineisto Westön neljäs romaani Där vi en gång gått kuvaa niin punaisten kuin valkoistenkin Helsinkiä vuosisadan vaihteesta vuoteen 1940. Kirjan mukana eletään henkilöhahmojen kanssa, nautitaan ja kärsitään heidän rinnallaan. Käydään Ekbergin ja Fazerin kahviloissa, salongeissa ja usein Opriksessa. Mutta myös työläisten kylmissä kamareissa ja yläluokan kanssa Pariisissa, joka kirjassa on kulttuurin, muodin, älymystön, kabareiden ja kahviloiden kaupunki. Tuona aikana suomalaiset toki myös kävivät Pariisissa, esimerkiksi Elmer Diktonius, joka kirjassakin mainitaan. Kirjassa on useita henkilöitä, joista tärkeimmäksi nousevat satamatyöläinen Allu, hänen tuleva vaimonsa Mandi, yläluokkainen Lucie, hänen veljensä Cedi ja heidän ystävänsä Eccu ja Hennning sekä kertojan alter ego Ivar. Monikielisyys, kielenvaihto ja niiden erilaiset piirteet ovat tärkeä osa romaania. Aineistoa kerätessäni poimin ensin ranskankieliset sanat ja lainasanat romaanista. Kursivoidut tai muuten erikseen merkityt ilmaukset oli helppo tunnistaa, mutta lainasanat vaativat tarkempaa selvitystä. Etsin ne Ruotsin akatemian sanakirjoista ja poistin kieleen vakiintuneet lainasanat. Rajausten jälkeen kielellisiä yksiköitä oli jäljellä 302. Ryhmittelin sanat aihealueiden, sanaluokkien ja romaanihenkilöiden mukaan. Aineistossa on mukana myös ranskankielisiä pidempiä lainauksia ja erisnimiä. Otin myös huomioon sen, missä laajuudessa ranskankielisiä sanoja ja ilmauksia esiintyy. Teoreettinen viitekehys Kielen luonne sosiaalisena vuorovaikutuksen välineenä, joka on kuitenkin enemmän kuin sanakirjat ja kieliopit voivat osoittaa on tutkimukseni pohjana, joka ottaa huomioon myös monikielisyyden ja koodinvaihdon. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä on Erikssonin ja Haapamäen kirjallisten tekstien tutkimiseen kehittämä malli. Mallissa on mukana tekstin lähettäjä / tuottaja sekä sen välittäminen tekstin kautta vastaanottajalle, joka puolestaan käsittelee sen omalla tavallaan. Keskiössä on teksti, jolla on muoto, sisältö ja kielen eri tehtävät. Keskiössä ovat mukana myös kielenvaihdon tarkoitus ja muoto, joka voi olla piilevä tai näkyvä. Piilevä kielenvaihto tarkoittaa ilmauksia, joissa kielen vaihtumista ei ole tehty näkyväksi, mutta siitä on olemassa kielenulkoisia viitteitä tai tilanteeseen liittyviä vihjeitä, joiden myötä lukija ymmärtää, että toinen kieli on osa kerrontaa. Näkyvä kielenvaihto on ilmaistu joko kursivoimalla, käyttämällä lainausmerkkejä, kääntämällä tai selittämällä jollakin tavalla niin, että kielen vaihtumisen huomaa. Näkyvää kielenvaihtoa ovat myös lainasanat, jotka ovat omaksuneet lainaajakielensä kielijärjestelmän. Haapamäen ja Erikssonin mukaan kielenvaihdon tehtävää ei voi määrittää etukäteen, vaan sen saa selville kirjallisen teoksen eri osia analysoimalla. Analyysi Aineiston 302 yksiköstä suurin osa on kielenvaihdoltaan näkyviä, pieni osa piileviä tai sellaisia, joille ei anneta minkäänlaista selitystä tai asiayhteyttä. Aineistossa on adjektiiveja, substantiiveja, verbejä, kielellisiä lainauksia ja erisnimiä. Adjektiivit esiintyvät kertaluonteisesti ja valtaosa niistä noudattaa ruotsin kielen kielioppia. Lucie nousee esiin hahmona, jolla on viettelevä (kokett) kello ja hän osaa myös vietellä leikkisästi (kokettera). Lucie on rajoja rikkova henkilö ja se näkyy myös hänen kielenkäytössään. Substantiivit liittyvät arkkitehtuuriin, armeijaan, viihde-elämään, keittotaitoon, vaatetukseen, luontoon ja luonteeseen, yhteiskuntaan, kulkuvälineisiin ja titteleihin. Välillä sama ilmaus on tehty näkyväksi kursiivilla ja toisessa yhteydessä sama ilmaus löytyy tekstistä piilevänä. Totean analyysissäni, että kirjoittajalla on useimmissa tapauksissa ollut jokin syy, miksi hän on halunnut korostaa ja merkitä jonkin ilmauksen erikseen. Syynä on voinut olla todenmukaisen kielenkäyttötilanteen mukailu tai suora lainaus henkilön puheesta. Syynä on voinut olla myös sanan erilaisen sävyn näyttäminen, sanaa on haluttu käyttää eri yhteyksissä eri merkityksissä. Aineiston verbejä on taivutettu tekstissä samoin kuin ruotsin verbejä. Ranskankieliset erisnimet viittaavat useimmiten maantieteellisiin paikkoihin tai henkilöihin. Selitys on hyvin luonnollinen, sillä kirjan tapahtumien siirtyessä Pariisiin mainitaan tietenkin siellä olevia kaupunginosia, ravintoloita, puistoja ja muita paikkoja, joissa kirjan henkilöt käyvät. Ranskankieliset todelliset henkilönnimet antavat kirjalle kielenulkoisia viitteitä ajatusmaailmasta, johon henkilöhahmot liitetään. Osa lainauksista liittyy kieleen tai romaanihenkilön ja kielen suhteeseen. He sanoittavat mielipiteensä kieleen, kertovat kielenoppimisestaan tai kuvailevat, milloin käyttävät vierasta kieltä. Osa lainauksista on sanottu vieraalla kielellä ilman merkintää tai mainintaa kielen vaihtumisesta. Käyttötavat pyrkivät matkimaan todellisia kielenkäytön tilanteita. Tutkimukseni toinen tutkimuskysymys kysyi, kuka romaanihenkilöistä käyttää ranskankielisiä ilmauksia ja missä tarkoituksessa. Ylivoimaisesti eniten niitä käyttää kertoja, jonka voi olettaa osaavan ranskaa ja muita vieraita kieliä hyvin. Hänen ei tarvitse nähdä vaivaa ilmaisussaan ja hänen alter egostaan, Ivarista, todetaankin, että hän tiesi, miten tunteet ja älykkyys yhdistyivät kielessä. Lucie on monikielinen, eikä hänellä ole vaikeuksia ilmaista itseään kielillä, joita hän osaa. Hän käyttää romaanihenkilöistä eniten pelkästään ranskankielisiä lauseita ja sanoja. Hänen ranskan kielen taitonsa ei ole täydellinen, mutta ottaen huomioon sen, että hän on hahmona huoleton ja elämästä nauttiva, jolle kielellinenkään tarkkuus ei liene ehdoton vaatimus, hänelle kieliopillista tarkkuutta tärkeämpää on se, että hänet ymmärretään. Hän saattaa myös todeta jotakin ranskaksi, kun hän olettaa tai tietää toisen osapuolen ymmärtävän ranskaa. Lucien työväenluokkainen rakastaja, Allu, ärsyyntyy hänen tapaansa sekoittaa ranskan kielen sanoja puheeseensa. Ärsyyntyminen sanoihin kuvastaa myös ärsyyntymistä luokkaeroon, joka tulee näkyväksi kielen kautta. Allu ei kuitenkaan ole kielitaidoton, vaan hän osaa suomen ja ruotsin lisäksi Stadin slangia. Merillä ollessaan hän oppii espanjaa ja kykenee kuvailemaan tarkasti kielen merkityksiä ja sanojen ääntämistä samalla tunnistaen oman vajavaisen kykynsä tuottaa vieraskielistä puhetta. Muut romaanihenkilöt käyttävät ranskaa niukemmin. Heidän kielenvaihtonsa liittyy tilanteisiin, jossa kirjailija sanojen valinnalla osoittaa heidän kuuluvan tiettyyn sosiaaliseen luokkaan, luo kielen kautta todenmukaisuutta tai kuvaa henkilöhahmojen persoonaa myös kielen avulla. Heistä erityisesti Mandi pohtii suhdettaan kieleen ja kielenoppimistaan. Johtopäätökset Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää ensiksi, millaisissa kielenkäyttötilanteissa kielenvaihtoa ranskaan esiintyy Westön romaanissa Där vi en gång gått. Näyttää selvältä, että kielen ja paikan välillä on yhteys. Kun romaanihenkilöt ovat ranskankielisellä alueella, ranskan kielen osuus kasvaa. Myös silloin, kun ranskankielinen sana tai ilmaus on tilanteeseen soveltuvampi, henkilöt vaihtavat pääkielensä ranskaksi. Mikään elämäalue ei nouse toista edustetummaksi kielenvaihdon osalta, vaan kielenvaihtoa tapahtuu erilaisissa tilanteissa. On kuitenkin nähtävissä, että kirjoittajan tarkoituksena on ollut käyttää ranskankielisiä ilmauksia. Olisikin mielenkiintoista verrata muiden kielten esiintymistä romaanissa ja sitä miten ranskankieliset ilmaukset on käännetty eri kieliin. Toinen tutkimuskysymys pohti kielenvaihdon ja romaanihenkilön yhteyttä. Tutkimuksen mukaan henkilöiden kieli vaihtelee keskustelukumppanin ja tilanteen mukaan. Myös sosiaalinen asema näkyy tavassa käyttää kieltä. Kieltä ja kielenvaihtoa käytetään myös ilmaisemaan ajatuksia ja tunteita. Kielenvaihto voi myös ärsyttää. Erityisesti silloin, kun ei itse osaa kyseessä olevaa kieltä. Tai se voi helpottaa silloin, kun muuten tuntuu vaikealta tai silloin, kun ei uskalla kertoa ajatuksistaan muulla kielellä. Vieraskielinen sana voi myös tyylillisesti toimia tekstissä paremmin kuin pääkielen sana.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062646002
https://www.utupub.fi/bitstrea...progradu.pdf (Turun yliopisto - Utupubin rajoitetun saatavuuden gradut)
Tutkin pro gradu -tutkielmassani Westhin koodeksin Suo Jumala meille -virren kielen muuttumista kvalitatiivisesti vertailemalla kahta virttä kerrallaan toisiinsa edeten kronologisesti vanhemmista versioista uudempiin. Lopussa vertaan vielä ajanjakson ensimmäistä ja viimeistä eli vuosien 1546 ja 1986 virttä keskenään. Vertailussa ovat mukana Suo Jumala meille -virren versiot Westhin koodeksista vuonna 1546 ja kaikista Suomessa olleista virallisista virsikirjoista eli Jaakko Finnon virsikirjasta vuodelta 1583, Hemminki Maskulaisen virsikirjasta vuodelta 1605, virsikirjasta vuodelta 1701 eli nk. Vanhasta virsikirjasta sekä vuosien 1886, 1938 ja 1986 virsikirjoista. Virsivertailun lisäksi tuon esille suomalaisen virsikirjan historiaa, virsien runomittoja ja runomuotoja sekä suomen kielen kehityksen pääpiirteitä vanhasta kirjasuomesta nykysuomeen asti. Virren kielestä tutkin erityisesti ortografian, muoto- ja lauseopin, sanaston ja runomuodon muuttumista. Ortografisesti kielen muuttuminen ei ole tapahtunut lineaarisesti kohti nykysuomea, vaan muutokset ovat noudattaneet yleisiä suomen kielen muuttumisen tendenssejä mennen välillä myös ikään kuin taakse päin. Tällainen muutos on ollut esimerkiksi pitkän i-vokaalin merkintä vuoroin ii- ja ij-kirjainyhdistelmänä. Myös eri kirjoittajilla on ollut yksilöllisiä merkintätapoja. Muoto-opillisesti virsi on aina ollut ymmärrettävää kieltä, joskin Hemmingin käyttämä pronominin monikon 1. persoonan allatiivin meillen-muoto ja vuosien 1886 ja 1938 virsikirjojen pelko-sanan astevaihtelumuoto pelwon ovat nykylukijalle vieraita, vaikka aikalaisveisaajille tuskin olivatkaan. Lauseopissa suomen kielessä noudatettuun suoraan sanajärjestykseen tuo eniten muutoksia virsien runomuoto loppusointu- ja tavuvaatimuksineen, joten lauserakenteiden vertaaminen aikakausien normeihin ei ole keskeistä. Sanaston muuttumisen oleellisin havainto on maan hallitsijoihin liittyvä sanasto, sillä valtaapitävien nimitykset vaihtelevat maan Herroista Kuninkaaseen ja ruhtinaasta esivaltaan sen mukaan, kenen vallan alla Suomi on ollut ja minkälainen Suomen valtion asema on ollut virsikirjan julkaisuajankohtana. Maan historia näkyy samalla tavoin myös Jumalaan viittaavissa sanoissa. Kuitenkin rauhanvirren ollessa kyseessä kaikissa virsissä mainitaan sana rauha. Westhin koodeksin virsi on melko sanatarkka käännös todennäköisesti ruotsinkielisestä virrestä. Finnon virsikirjasta vuodesta 1583 alkaen virren runomuotoon on tullut loppu- ja puolisointuja. Myös pyrkimys yhtenäiseen tavumäärään ja sen myötä rytmiin on nähtävissä jo Finnosta alkaen. Vuosien 1886, 1938 ja 1986 virsikirjoissa tavuluku on jo täsmällistä, runomuoto riimillistä ja rytmi soljuvaa. Keskeisinä lähteinä käytän Kaisa Häkkisen Westhin koodeksiin ja Erkki Tuppuraisen vanhaan kirkkomusiikkiin liittyviä teoksia sekä Pentti Lempiäisen, Reijo Pajamon ja Tauno Väinölän virsiin liittyviä tekstejä. Ortografian analyysissa keskeisenä lähteenä on Martti Rapolan teos Vanha kirjasuomi.
www.urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019121848768
https://www.utupub.fi/bitstrea...Koskinen.pdf (Turun yliopisto - Utupubin gradut)
Johdanto Tämä tutkielma käsittelee lastenkirjallisuuden kääntämistä ja vertailee opiskelijoiden ja ammattilaisen tekemiä käännösratkaisuja käännettäessä ruotsista suomeen kaksi erilaista tekstipätkää Astrid Lindgrenin lastenkirjasta Veljeni Leijonamieli. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia lastenkirjallisuuden kääntäjiä ruotsin/pohjoismaisten kielten opiskelijat ovat, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä opiskelijoiden ja ammattilaisen käännöksissä on sekä mitkä kohdat teksteissä tai kielelliset rakenteet ovat olleet helppoja/vaikeita opiskelijoille kääntää ja miksi. Aineistona tutkimuksessa on käytetty Astrid Lindgrenin alkuperäisteosta Bröderna Lejonhjärta (1973), Kaarina Helakisan käännöstä Veljeni Leijonamieli (1974) sekä kolmen ruotsin/pohjoismaisten kielten opiskelijan käännöksiä kahdesta tekstipätkästä mainitusta kirjasta. Opiskelijat, joiden käännöksiä on analysoitu, ovat kahdesta eri yliopistosta ja heidän äidinkielensä on suomi. Opiskelijoita on pyydetty sähköpostitse kääntämään kirjasta yksi runo ja tekstipätkä, jossa on dialogia ja puhekieltä, yhteensä noin puoli sivua tekstiä. Lisäksi opiskelijoiden tehtävänä oli kommentoida lyhyesti, mikä kääntämisessä oli vaikeaa/helppoa ja miksi. Kyseessä on laadullinen tutkimus, sillä pääasiallinen metodi on vertaileva analyysi opiskelijoiden ja Helakisan käännösten välillä. Lisäksi selvitetään, kuinka helppona/vaikeana opiskelijat ovat kokeneet kääntämisen. Teoreettinen tausta Käännöstieteen historia on hyvin monimuotoinen alue ja käsitykset kääntämisestä sekä käännösten roolista ja tehtävästä ovat vaihdelleet eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa kulttuurissa ajan kuluessa (Bassnett 1995:57). Yksi vanhimmista käännetyistä kirjoista on Raamattu, jonka käännöksistä kiisteltiin 300-luvulta aina 1600-luvulle asti. Oittinen (1995:17) toteaa, että tänä päivänä törmäämme käännöksiin koko ajan arkielämässä. Hänen mukaansa tämän vuoksi käännöksiin liittyy näennäisiä itsestäänselvyyksiä, kuten täydellinen vastaavuus lähtö- ja kohdekielen välillä. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta, ja Oittisen (1995:31) mukaan hyvä kääntäjä on uskollinen lähtötekstille ja hyvä käännös seuraa uskollisesti lähtötekstiä. Tässä yhteydessä Oittinen mainitsee termin ekvivalenssi, jonka hän käsittää vastaavuudeksi lähtö- ja kohdekielisen tekstin välillä. Bassnett (1995:42−43) listaa neljä erityyppistä ekvivalenssia, jotka ovat Popovicin (1970) perua: lingvistinen ekvivalenssi, paradigmaattinen ekvivalenssi, tyylillinen ekvivalenssi ja syntagmaattinen ekvivalenssi. Mitä tulee kaunokirjallisuuden kääntämiseen, toteaa Oittinen (2007:165), että se koskee aina sekä muotoa että sisältöä, jotka yhdessä luovat teksteihin erityisen ilmaisutavan. Kaunokirjallisuuden kääntämiseen liittyy vahvasti lyriikan, runojen ja laulujen, kääntäminen, ja Jones (2011:4) toteaa, että lyriikan kääntäjän tekemä työ on monimutkaista ja moniulotteista. Lautamatin (1982:6) mukaan lyriikan kääntäminen, kuten kaikenlainen kääntäminen, synnyttää tiettyjä ongelmia, kuten kielellisen merkin ja sen tarkoitteiden välinen suhde. Hänen mukaansa tämä suhde muuttuu käännettäessä, varsinkin, kun on kyse sosiaalisista tai alueellisista murteista, sanaleikeistä ja lähtökielen ilmaisuihin liittyvistä assosiaatioista. Puurtisen (2005:211) mukaan tänä päivänä 75−85 % Suomessa vuosittain julkaistuista lastenkirjoista on käännöksiä. Noin 20 % Suomen kansalaisista on alle 14-vuotiaita, joten lastenkirjallisuuden yleisö on suuri. Lastenkirjallisuuden kääntämiseen liittyen Desmidt (2006:86−87) mainitsee joukon normeja, jotka tukevat käännösprosessia. Hänen mukaansa yleisten käännösnormien lisäksi on otettava huomioon mm. didaktiset normit, pedagogiset normit ja tekniset normit. Puurtinen (2005:211) toteaa myös, että on olemassa lause- ja sanatason piirteitä, jotka ovat tyypillisiä juuri suomennetulle lastenkirjallisuudelle. Näitä ovat esimerkiksi infiniittisten rakenteiden runsaus, konjunktioiden käyttö tietyissä konteksteissa ja puhekielisten ilmaisujen välttäminen. Aineisto Tutkimuksen aineistona käytetyt Kaarina Helakisan ja opiskelijoiden suomenkieliset käännökset ovat versioita kahdesta tekstipätkästä, jotka ovat Astrid Lindgrenin ruotsinkielisestä lastenkirjasta Bröderna Lejonhjärta (1973). Kirja kertoo kahdesta veljeksestä, Joonatanista ja Korpusta, jotka kuolevat ja päätyvät salaiseen maailmaan nimeltä Nangijala. Siellä he tapaavat monta uutta tuttavuutta ja kokevat monenlaisia jännittäviä seikkaluja. Kaikki ei Nangijalassa kuitenkaan ole niin taivaallista kuin miltä ensin on näyttänyt. Ensimmäinen opiskelijoille tutkimusta varten valittu tekstipätkä on runo, kirjan tarinassa oikeastaan laulu, jota Joonatan laulaa pikkuveljelleen Korpulle lohduttaakseen tätä, kun tämä makaa sängyssä sairaana ja pelkää kuolemaa. Myöhemmin, kun Joonatan kuoleekin ensin, lentää eräänä päivänä valkea kyyhky Korpun ikkunaan kuten laulussa, ja silloin Korppua lohduttaa ajatus, että kyyhkynen on Joonatan, joka on tullut tervehtimään häntä Nangijalasta. Tämän tekstipätkän valitsin, koska runokäännöksiä on aina mielenkiintoista analysoida runojen erikoispiirteiden vuoksi, kuten tietynlainen rytmi, tunnelma ja mahdolliset loppuriimit. Toinen tekstipätkä, jonka käännöksiä on analysoitu, on lyhyt vuoropuhelua ja puhekieltä sisältävä tekstipätkä, jossa tilanne on hieman erilainen kuin runossa. Tekstissä Joonatanin ja Korpun ystävä Matias (alkup. Mattias) toruu miehiä, jotka ovat tulleet hänen taloonsa sotkemaan paikkoja, koska he etsivät Joonatania, joka on piilossa vaatekaapin takana olevassa salahuoneessa. Matias on sullonut vaatekaapin täyteen vanhoja vaatteita ja lampaan villaa, jotka miehet heittävät lattialle takan eteen, jossa ne syttyvät tuleen. Lopulta miehet saavat tulipalon sammutettua, mutta Matias on silti vihainen heille. Tämän tekstipätkän valitsin, koska siinä on lastenkirjoille tyypillisiä seikkoja, kuten dialogia, puhekieltä ja ”hauskoja” sanoja, kuten gräla, gubbe, joiden käännösratkaisuja on mielenkiintoista analysoida. Lisäksi on mielenkiintoista tarkastella, millaisia käännösratkaisuja Helakisa ja opiskelijat ovat tehneet alkuperäisessä tekstissä esiintyvän nimen Mattias suhteen, joka ei ole tavallinen nimi suomalaisessa kontekstissa. Tulokset Tutkimuksesta saadut tulokset eivät ole yllättäviä: opiskelijat käänsivät taitavasti ja heidän teksteistään näkee, että he ovat perehtyneet (kaunokirjallisuuden) kääntämiseen. Ammattilaisen, tässä tapauksessa Helakisan, käännökset olivat kuitenkin jossain määrin pidemmälle hiottuja ja niiden kieli oli jonkin verran luontevampaa kuin opiskelijoiden käännöksissä. Muutamaa poikkeuskohtaa lukuun ottamatta opiskelijoiden käännökset erosivat sekä toisistaan että Helakisan käännöksistä melko paljon sana- ja lausetasolla, mutta kaiken kaikkiaan käännökset olivat onnistuneita. Ensimmäisen tekstipätkän, runon, suhteen sekä opiskelijat että Helakisa olivat päätyneet hyvinkin erilaisiin käännösratkaisuihin, mutta onnistuneet säilyttämään tietyn tunnelman ja rytmin ja jopa loppuriimit, jotka olivat runossa selvästi nähtävissä. Toinen tekstipätkä dialogeineen ja puhekielisyyksineen osoittautui ehkä yksiselitteisemmäksi kuin runo, eikä Helakisan ja opiskelijoiden käännöksissä sen suhteen ollut niin suuria eroja. Mitä tulee opiskelijoiden mielipiteisiin siitä, mikä kääntämisessä oli helppoa tai vaikeaa, voidaan yleistäen todeta, että runo koettiin vaikeammaksi kuin toinen tekstipätkä. Erään opiskelijan mielestä erityisesti runon selkeät loppuriimit tekivät siitä hankalan kääntää, kun taas toinen opiskelija kertoi käyttäneensä vain vähän aikaa toisen tekstipätkän kääntämiseen.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7551-8
https://www.utupub.fi/bitstrea...esAII351.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
Kasvijäänteet ovat peräisin arkeologisilta kohteilta ja siksi ne tarjoavat mielenkiintoisen lähdemateriaalin menneisyydessä käytettyjen kasvien ja muinaisten ympäristöjen tutkimukselle. Kasvijäänteet antavat tietoa viljelystä, kulutuksesta, kaupankäynnistä ja kasvien levinnästä. Kasvijäänteet tarjoavat tietoa muille tieteenaloille sekä lisäksi niitä voi käyttää aineistona esimerkiksi 14C radiohiiliajoituksissa, geneettisessä tutkimuksessa sekä isotooppianalyyseissä. Väitöskirjassani tutkin miten viljely, kulutus, kaupankäynti ja kasvien levintä näkyvät eteläsuomalaisessa arkeobotaanisessa ja historiallisessa aineistossa 1000-1900-luvuilla. Tutkimusaineistoni koostuu hiiltyneistä, hiiltymättömistä ja mineralisoituneista kasvijäänteistä, jotka ovat peräisin arkeologisilta kohteilta sekä kuivana säilytetyistä historiallisten kokoelmien kasvinäytteistä. Espoon Mankbyssä sijaitsevan keskiaikaisen kylän varhaista viljelyä ja taloutta koskevan tutkimukseni mukaan rukiin (Secale cereale L.) viljely alkoi Mankbyn kylässä jo 1100- luvulla jatkuen aina kylän autioitumiseen asti vuoteen 1556. Ruis on vaatimaton kasvupaikan ja lämpötilan suhteen, joten se oli todennäköisesti turvallisempi ja siten taloudellisesti kannattavampi valinta ohran sijaan. Rukiin viljely oli 1000-luvulla lisääntymässä, mutta se oli aluksi keskittynyt vain tiettyihin kyliin Etelä-Suomessa, kun taas ohra (Hordeum vulgare L.) oli edelleen suosituin viljalaji suurimmassa osassa maata. Haudoista tehtyjen kasvijäänneanalyysien perusteella voidaan todeta, että kasviaines säilyy parhaiten haudoissa, joissa on metalliesineitä tai luuta runsaasti, sillä esineiden metallisuolat ja luista erittynyt kalsium säilövät kasvijäänteitä. Esimerkiksi Lappeenrannan Kauskilan Kappelinmäen kalmistosta löytyi 1500-luvulle ajoitettu hauta, jossa oli vainajan vatsassa tuhansia vadelman (Rubus idaeus L.) siemeniä ja pienen muikkukalan luita. Siemenet olivat säilyneet vainajan luista erittyneen kalsiumin johdosta mineralisoituneina. Kasvijäänneanalyysin myötä saatiin tietoa ruokavaliosta ja haudasta tehty siitepölyanalyysi puolestaan antoi tietoa ympäristön kasvillisuudesta menneisyydessä sekä kasvien käytöstä haudassa. Kotkan Ruotsinsalmen merilinnoitusta käsittelevässä tutkimuksessani havaitsin, että sotilaiden ruokavaliosta perustui venäläiseen ruokatraditioon, kun taas paikallisia kasvisperäisiä ruoka-aineita käytettiin vähemmän. Esimerkiksi hirssillä (Panicum miliaceum L.) ja tattarilla (Fagopyrum esculentum L.) oli huomattava rooli arkipäivän ruuassa. Venäläiset kauppiaat toivat merilinnoitukselle hirssin lisäksi mahdollisesti myös hapankirsikkaa, karhunvatukoita, tattaria, mausteita ja viikunoita sekä viljoja joko suoraan Venäjältä ja kauempaa ulkomailta. Ohran DNA:ta (Hordeum vulgare L.) koskevien tutkimusten mukaan hiiltyneiden, arkeologisten ohranjyvien DNA:n määrät ovat liian vähäiset käytettäväksi geneettisissä analyyseissä. Geneettiset analyysit kasvimuseoiden ja siemenkokoelmien jyvistä, jotka on kerätty tuoreena ja kuivatettu, puolestaan sisälsivät riittävästi DNA:ta analyysien tekemiseen. Tulokset lisäksi osoittivat, että suomalainen kuusitahoinen ohra on voimakkaasti keskittynyt maantieteellisesti, kun taas nuorempaa ja harvemmin viljeltyä kaksitahoista ohraa viljeltiin tasaisesti maan eri osissa. Geneettisten analyysien perusteella näyttää siltä, että suurin osa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Suomessa viljellystä maatiaisohrasta oli myöhään kukkivaa lajiketta. Väitöskirjani tulokset osoittavat, että arkeobotaanisilla analyyseillä saadaan lisätietoa varhaisesta viljelystä, taloudesta, kaupankäynnistä ja ruokavaliosta, jotka puolestaan tukevat merkittävästi arkeologista tutkimusta. Yhdistämällä eri menetelmiä, kuten kasvijäänne- ja siitepölytutkimusta, radiohiiliajoituksia ja geneettisiä analyysejä, saadaan tutkimusaineistosta enemmän tietoa, kuin vain yhdellä tutkimusmenetelmällä. Hiiltyneen materiaalin käyttö geneettisissä analyyseissä ei tuottanut tulosta, mutta sen sijaan kuivana talletetut tai kosteissa oloissa säilyneet kasviaineistot voivat antaa yllättäviäkin tutkimustuloksia.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-9416-8
https://www.utupub.fi/bitstrea...n%20DISS.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
--- Tämän väitöskirjan aiheena tarkastella kansalaisten ilmastopoliittiset asenteet ja niihin yhteydessä olevia tekijöitä vertailevasta näkökulmasta. Tutkimuskysymys käsittelee sitä, miten erilaiset makro- ja mikrotason tekijät liittyvät ilmastopoliittisten keinojen kannatukseen. Ilmastopoliittisiin asenteisiin vaikuttavista tekijöistä on tärkeää saada lisää tietoa, sillä niiden ymmärtäminen voi johtaa parempaan päätöksentekoon ilmastopolitiikan tehokkuuden ja jatkuvuuden kannalta. Aiemmat tutkimukset ovat myös havainneet yhteyden kansalaisten asenteiden ja toteutetun ilmastopolitiikan välillä. Analyysissa käytettiin Europen Social Survey Round 8 (kerätty 2016–2017) ja Suomi 2019 -kyselyaineistoja. Tutkimusaineistoa analysoitiin tilastollisilla menetelmillä: monitasomallinnuksella, lineaarisella regressioanalyysillä, ordinaalisella logistisella regressioanalyysillä ja interaktioanalyysillä. Yksi havainto oli, että ilmastopoliittiset asenteet ovat osittain, mutta varsin rajatusti, riippuvaisia makrotason taustatekijöistä. Makrotason tekijöiden merkitys riippuu myös tarkasteltavasta ilmastopolitiikan keinosta. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden verotuksen tukeminen riippuu enemmän makrotason tekijöistä kuin energiatehottomimpien kodinkoneiden kieltäminen. Toinen havainto on, että hyvinvointivaltiomalli liittyy fossiilisten polttoaineiden verotuksen tukemiseen: pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin maissa asuvat ihmiset yleensä tukevat fossiilisten polttoaineiden veronkorotuksia enemmän kuin muualla Euroopassa. Tulosten perusteella tämä saattaa osittain johtua maatason poliittisesta luottamuksesta, joka on perinteisesti ollut vahvaa Pohjoismaissa. Havaintojen mukaan korkeampi yleinen luottamus makrotasolla liittyy selvästi fossiilisten polttoaineiden verotuksen kannatukseen. Bruttokansantuote asukasta kohden tai hiilidioksidipäästöt asukasta kohden eivät vaikuttaneet merkittävästi kansalaisten asenteisiin Euroopan maiden välisessä analyysissä. Yksilötasolla vasemmistosuuntautuneisuus on keskimäärin yhteydessä fossiilisten polttoaineiden verotuksen tukemiseen, mutta entisen itäblokin maissa tämä yhteys on yleensä muuta Eurooppaa heikompi. Poliittinen luottamus on myös yksilötasolla yhteydessä fossiilisten polttoaineiden verotuksen kannatukseen. Tämä havainto löytyi useimmista tutkituista Euroopan maista. Yleistyneen luottamuksen kohdalla sen yhteys fossiilisten polttoaineiden kannatukseen oli yleensä heikompi ja sen havaittiin olevan tilastollisten merkitsevä harvemmissa maissa. Tutkituissa Pohjoismaissa (Suomi, Norja ja Ruotsi) puoluekannatus liittyi vahvemmin fossiilisten polttoaineiden verotuksen tukemiseen kuin yhteiskuntaluokka-asemaan. Eniten kyseistä verotusta kannattivat niin sanottua uutta vasemmistoa edustavien puolueiden kannattajat, vähiten taas populistisen oikeiston kannattajat. Ruotsissa asennekuilu uuden vasemmiston ja populistisen oikeiston kannattajien välillä oli erityisen suuri nuorempien kansalaisten keskuudessa. Sosiokulttuuristen asiantuntijoiden luokka kannatti fossiilisten polttoaineiden verotusta muita luokkia enemmän. Suomalaisten keskuudessa kaupunki–maaseutu-jakolinja ei ollut erityisen merkittävä vedenjakaja ilmastopoliittisissa asenteissa. Ainoastaan maaseudun elinkeinoihin suhteellisen läheisesti liittyvät ilmastopolitiikan keinot olivat suositumpia kaupunkiseudulla asuvien keskuudessa. Hakkuiden vähentämisen osalta voimakkaampi subjektiivinen läheisyys kaupunginosaan oli yhteydessä suurempaan kaupunkien ja maaseudun asukkaiden väliseen asenne-eroon. Suomessa tietyt ilmastopolitiikan välineet, kuten metsähakkuiden vähentäminen, hiilivero, naudanlihatuotannon julkisten tukien vähentäminen sekä päästökauppa, olivat suositumpia globaalisti kuin kansallisesti. Erityisen merkittäviä eroja ei kuitenkaan havaittu maaseudulla ja kaupunkiseudulla asuvien välillä globaalin ja kansallisen tason keinojen osalta. Se, että tietyt toimenpiteet olivat suositumpia globaalilla kuin kansallisella tasolla, antaa osittaista tukea kollektiivisen toiminnan ongelma -teorialle.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6974-6
https://www.utupub.fi/bitstrea...4Okkonen.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
Opposing the Comprehensive School – Private Schools and Social Order, 1966–1975 This study examines political opposition to the comprehensive school reform in 1966-1975, and especially its attachment to wider right-wing activism against the left in cultural institutions. The political right and private school supporters perceived the comprehensive school reform, which introduced a municipalized school system, as threatening the bourgeois social order and the “nonpolitical” education system in a number of ways. Previous research has not paid attention to the way in which the traditional right comprehended the school reform as socialist, undemocratic and at odds with the prevailing judicial order. This dissertation asks, why the comprehensive school reform encountered resistance in public political life and behind-the-scenes, how this resistance developed during the study period and what kind of contents it had. The analysis is primarily based on source materials found on private collections archived in the National Archives of Finland, parliament records, party archives and newspapers. This study indicates that in the 1960s, political conflicts escalated as the right lost ground in many established institutions while cooperation on the left strengthened. A sudden and fundamental change occurred in the power ratios of high profile political life, executive power, law drafting and significant appointments to office. Right-wing activists were alarmed about leftist influence on education, the social order and constitutional matters. The issue of private school ownership made it possible to appeal to constitutional property rights. Right-wing activism used interpretations and expert opinions on the Constitution, especially property rights, as an instrument to fight the comprehensive school reform. Their political outcry against a ”leftwing danger”, possible revocation of the traditional social order and the marginalization of the “Finnish way of life” rested on anxiety concerning “socialist” social reforms, the possibility of a left-wing majority in parliament and the potential spread of Swedish socialism. According to this study, the traditional right and business circles came to oppose the comprehensive school reform because of its socialist premise. The so called social and tax state was seen as an antithesis to the bourgeois social order, which included private schools, parental choice and “traditional values”. In traditional right groups, comprehensive schooling was closely attached to socialist influence on the municipal and national levels. During the study period, left-wing parties succeeded at cooperation in educational politics. This alliance, together with the “socialization” of private schools, gave the traditional right a signal that non-socialist parties were disorganized and ineffectual. The traditional right, private school advocates and business interest groups considered Sweden as a dangerous role model and an intermediate point on the way to socialism. The study argues that left-leaning legislative projects, together with weakening right-wing hegemony in culture and education institutions, induced a Finnish “Red Scare”. Images of the insidious spread of socialism and the blurring of so-called traditional values were particularly pronounced in education policy confrontations. This encouraged right-wing politicians, education officers, businessmen and principals to participate in antisocialist political activities. The traditional right defended private schools and the existing societal order but was defeated. Its argumentation based on property rights was extremely controversial from the outset. Rightwing activists tried to convince other non-socialist forces to withdraw from cooperation with the left. The legal order was understood as a protection against “undemocratic” left-wing initiatives. Ultimately, legal arguments were utilized to justify the defense of private schools and the traditional social order as “nonpolitical”.
www.urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7604-1
https://www.utupub.fi/bitstrea...makunnas.pdf (Turun yliopisto - Utupubin väitöskirjat)
Tässä väitöskirjassa tutkitaan taloudellisia vaikeuksia siirtymän nuoruudesta aikuisuuteen aikana Suomessa. Tutkimuksessa tarkastellaan taloudellisten vaikeuksien esiintymistä ja muodostumista nuorilla aikuisilla. Tutkimuskohteena ovat myös taloudellisiin vaikeuksiin liittyviin siirtymiin ja polkuihin yhteydessä olevat tekijät. Nämä tekijät viittaavat erityisesti perhetaustaan ja yksilön elämänkulun aikana kokemiin tapahtumiin. Tutkimus koostuu neljästä vertaisarvioidusta kansainvälisessä tieteellisessä aikakauslehdessä ilmestyneestä artikkelista. Siirtymä nuoruudesta aikuisuuteen on monella tapaa merkittävä ja kiinnostava elämänvaihe. Nuorelle aikuisuudelle on leimallista, että sen aikana koetaan useita erilaisia elämänkulkutapahtumia. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi vanhempien luota pois muutto, opiskelun aloittaminen ja koulutuksesta valmistuminen, työelämään siirtyminen ja parisuhteen muodostaminen. Lisäksi nuorten aikuisten sekä työttömyys että tuloköyhyys ovat korkealla tasolla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että huono-osaisuuden kokeminen nuoressa aikuisuudessa on yhteydessä pitkäkestoiseen huono-osaisuus- tai syrjäytymisriskiin. Vaikka tämän elämänvaiheen merkitystä korostetaan yhä useammin, tutkimukset taloudellisista vaikeuksista ovat olleet melko harvinaisia. Väitöskirjan johdantoluvussa tutkimusta taustoitetaan aikaisemmalla kirjallisuudella koskien muun muassa elämänkulkututkimusta sekä köyhyyden ja huono-osaisuuden dynamiikan tutkimusta. Tämä tutkimus onkin yhteensopiva viimeaikaisten argumenttien kanssa, joiden perusteella nuoria aikuisia koskevissa tutkimuksissa tulisi hyödyntää sekä elämänkulkunäkökulmaa että pitkittäisasetelmaa. Elämänkulkunäkökulma antaa työkaluja yksilöiden hyvinvoinnin tai huono-osaisuuden tutkimisille siten, että lähtökohtana on, että yksilön elämänkulkuun vaikuttavat monet tekijät: esimerkiksi aikaisemmat kokemukset, oma toimijuus, perheenjäsenet ja muut ihmiset sekä historiallinen aika ja paikka. Pitkittäisnäkökulman avulla voidaan tutkia muun muassa sitä, mitkä tekijät johtavat taloudellisiin vaikeuksiin tai niistä pois, tai kuinka kauan taloudellisia vaikeuksia koetaan. Tämä tutkimus hyödyntää suomalaista rekisteriaineistoa. Aineisto on yksilötason otosaineisto. Tiedot eri hallinnollisista rekistereistä on yhdistetty Tilastokeskuksessa. Kohortit ja yksilöiden seuranta-ajan pituus vaihtelevat tutkimusartikkeleiden välillä. Taloudellisia vaikeuksia tutkitaan väitöskirjassa kolmen eri mittarin avulla: tuloköyhyys, toimeentulotukiasiakkuus ja tuloihin pohjautuva indikaattori työmarkkinakiinnittyneisyydestä. Täten tämä tutkimus tarkastelee nuorten aikuisten taloudellisia vaikeuksia moniulotteisesti. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään erilaisia tilastollisia menetelmiä, jotka ovat tyypillisiä elämänkulkututkimuksessa. Käytetyt menetelmät sisältävät muun muassa tapahtumahistoria-analyysin, paneeliregressiomalleja, latenttien luokkien kasvumallin sekä sekvenssianalyysin. Ensimmäisessä artikkelissa tarkastellaan, kuinka kotitalouden rakenteeseen ja työskentelyyn liittyvät tapahtumat ovat yhteydessä tuloköyhyyteen päätymiseen ja tuloköyhyydestä poistumiseen nuorilla aikuisilla heidän muutettua pois vanhempiensa luota. Tässä artikkelissa tutkitaan erityisesti sitä, miten muutokset kotitalouden rakenteessa ovat yhteydessä köyhyysriskiin. Asuminen yhden aikuisen kotitaloudessa sekä oman lapsen syntymä kasvattavat riskiä köyhyyden kokemiselle nuorilla aikuisilla. Erityisesti tämä korostuu naisilla. Artikkelissa myös tutkitaan takaisin vanhempien luokse muuttamiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Toisessa artikkelissa tutkitaan, kuinka perhetausta ja kriittiset elämänkulkutekijät ovat yhteydessä vuosittaisten toimeentulotukikuukausien määrään nuorilla aikuisilla. Sekä perhetausta (vanhempien toimeentulotukiasiakkuus, työttömyys ja matala koulutus) että kriittiset elämänkulkutekijät (työttömyys, yhden aikuisen kotitaloudessa asuminen, ensimmäisen lapsen syntymä ja matala koulutus) ovat yhteydessä korkeampaan toimeentulotukikuukausien määrään. Artikkelissa tarkastellaan myös perhetaustan ja kriittisten elämänkulkutekijöiden välisiä yhdysvaikutuksia. Kolmannessa artikkelissa tarkastellaan toimeentulotukipolkuja ja eri poluille päätymiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Artikkelissa nuorille aikuisille identifioidaan kuusi toimeentulotukipolkua vuosittaisten toimeentulotukikuukausien perusteella. Polut ovat 1) ei toimeentulotukiasiakkuutta, 2) ohimenevä toimeentulotukiasiakkuus, 3) hidas poistuminen, 4) ajoittainen toimeentulotukiasiakkuus, 5) toimeentulotukikuukausien määrän kasvu ja 6) toimeentulotukiriippuvuus. Erityisesti matala koulutus, vanhempien toimeentulotukiasiakkuus ja vanhempien luota pois muutto nuorella iällä ennustivat nuorten aikuisten sijoittumista poluille, joihin toimeentulotukiasiakkuus liittyi voimakkaasti. Neljäs artikkeli keskittyy koulutuksesta työelämään siirtymiseen Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Tämä vertaileva artikkeli havainnollistaa, että näissä maissa on yleisesti ottaen samankaltaiset koulutuksesta työelämään siirtymistä kuvaavat polut. Tutkimuksessa luokitellaan seuraavat polut: 1) keskipitkä koulutus ennen työskentelemistä, 2) lyhyt koulutus ennen työskentelemistä, 3) epäsäännöllinen, 4) pitkä koulutus ennen työskentelemistä ja 5) syrjäytymispolku. Tulosten perusteella Suomi erottuu Norjaan ja Ruotsiin verrattuna etenkin siten, että Suomessa lapsen saaminen nuorella iällä on naisilla voimakkaasti yhteydessä polkuihin, joissa kiinnittyneisyys työmarkkinoihin on heikko . Väitöskirjan artikkelit osoittavat, että taloudellisten vaikeuksien kokeminen on tyypillistä nuorilla aikuisilla Suomessa. Kuitenkin artikkelit myös havainnollistavat, että nämä vaikeudet ovat usein lyhytaikaisia. Tästä huolimatta tulokset osoittavat, että pitkäkestoista huono-osaisuutta löytyy jo nuorten aikuisten keskuudessa. Tämä on huolestuttavaa, sillä siirtymän nuoruudesta aikuisuuteen aikana koetulla huono-osaisuudella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Tutkimus näyttää, että sekä tekijät, jotka eivät vaihtele (kuten perhetausta, sukupuoli ja syntymävaltio) että tekijät, jotka voivat vaihdella (kuten elämänkulkutapahtumat) nuoren aikuisuuden aikana, ovat tärkeitä taloudellisten vaikeuksien kokemiseen yhteydessä olevia tekijöitä. Erityisesti huono-osainen perhetausta ja matala koulutus ovat voimakkaita riskitekijöitä. Tämä tutkimus myös havainnollistaa, kuinka elämänkulkutapahtumien esiintyvyyteen ja seurauksiin ovat yhteydessä niin perhetausta, sukupuoli kuin institutionaaliset tekijät. Kaiken kaikkiaan tämä väitöskirja osoittaa, kuinka monimutkaiset elämänkulkuprosessit ovat yhteydessä taloudellisten vaikeuksien kokemisen riskiin nuoruudesta aikuisuuteen siirtymisen aikana Suomessa. Rekisteriaineisto mahdollisti yksilöiden elämänkulun tarkastelemisen pitkiä seurantajaksoja hyödyntäen. Myös perhetaustan yhteys yksilön elämänkulkuun oli mahdollista huomioida. Täten tämä tutkimus havainnollistaa mahdollisuuksia, kuinka rekisteriaineistoja voidaan hyödyntää tutkimuksissa, joissa köyhyyttä ja taloudellista huono-osaisuutta tarkastellaan elämänkulkunäkökulman ja pitkittäisasetelmien avulla.